2013/12/28

Joulu 2013

 
 
Jouluaattoaamusta jo edellisessä postauksessa ehdinkin kertoa. Tutulla kaavalla ja suunnitelmien mukaan sujui myös loppupäivä.
Lounaspuuron jälkeen käytiin joulusaunassa ja pulahdettiinpa pariin otteeseen avannossakin.
Iltapäivällä siirryttiin vanhempieni luokse jouluaterialle ja ilta sujui tutulla kaavalla:
jouluateria, pukin odotusta, lahjojen jakoa ja avaamista, lahjapelin pelaamista. Ilta oli tosi mukava vaikka tuntui aika oudolta viettää sitä täysin "vieraassa" paikassa. Enhän tuossa vanhempieni uudessa talossa ollut käynyt kuin pikaisesti kerran pyörähtämässä. No, nyt on joulumuistoja jo tuostakin kodista ja toivottavasti tulevina vuosina niitä saadaan lisää. Eivätkä seinät sitä tunnelmaa luo, vaan ne tutut ja tärkeät ihmiset.
  
 
 


 
 
Yöksi ajeltiin omalle mökille. Lapset halusivat vielä aloittaa lahjaksi saatujen Lego Friendsien kokoamista ja sitkeästi isompi rakensi koko Delfiinisafarin valmiiksi vaikka väsymys painoikin taatusti jo silmissä. Pienempi tyytyi antamaan isälleen asiantuntevia neuvoja ja yhdessä isänsä kanssa rakensivat muutamat pienemmät rakennelmat:)
 
Joulupäivän lounas nautittiin anoppilassa. Sitä ennen käytiin miehen kanssa yhdessä tihkusateisessa säässä lenkillä. Oli aika mahtavaa päästä kahdestaan juoksemaan ja lenkiltä suoraan valmiiksi lämmitettyyn saunaan. Kiitos appivanhemmilleni! Onhan se myös ihan mukavaa kuluttaa edes muutama syöty kalori, koska silloin voi hyvällä omallatunnolla syödä aika monta konvehtia lisää;)
 
Iltapäivästä ajeltiin vielä uudelleen vanhemmilleni kahveille (no, taisin ottaa toisen kattauksen joululounasta siinä samalla, heh) jossa tavattiin myös siskoni ja hänen poikaystävänsä sekä tämän veli. Lapset saivatkin hyvän vastuksen Kimblessä heiltä. Oli mukavaa saada edes hetkinen olla myös siskoni kanssa joulunaikaan. Ihan liian harvoin ehditään yhdessä olemaan.
 
Toivottavasti teidän muidenkin joulu on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Tästä onkin hyvä alkaa suunnata vähitellen katsetta uuteen vuoteen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti