2014/02/05

Juhlat vol. 2


Eilen oli tyttären syntymäpäiväjuhlien toinen kattaus. Kutsuttuna oli kavereita, ja lapsethan tunnetusti syövät juhlissa mieluiten karkkia, karkkia ja karkkia (ainakin tällainen näppituntuma itselleni on edellisvuosien juhlista tullut). Kakku jää usein hyvin vähälle syönnille, ja tällä kertaa en siihen ihan tolkuttomasti ehtinyt ja jaksanut panostaa. Tytölle tietysti on tärkeää, että jotakin leivotaan mutta vaikeusasteella sinänsä ei ole väliä, kunhan ulkonäkö on kohdallaan:)
Leivonnaiseksi valikoitui tuttu ja turvallinen (jonka kyllä senkin olen saanut useampaankin kertaan epäonnistumaan) mokkapalat. Leikattiin annospaloiksi ja tuunattiin kermarahkaseoksella sekä koristeltiin riittävästi. Kelpo leivokset saatiin mielestäni aikaiseksi!


Juhla-aamuna keittiössämme näytti tältä. Heh. Kello näyttää 8:04, eli työmatkalla pitäisi olla jo...Tein mokkapalojen pohjan jo maanantai-iltana, kuorrutteen juhla-aamuna ja koristelun juuri ennen juhlia.
Lopputulos oli mielestäni ihan kelvollinen ja tytär oli aikaansaannoksiimme oikein tyytyväinen. Koristeltiin leivosasetelma vielä minilipuilla (idean sain syksyllä jo jostakin blogista, en taaskaan muista mistä, kiitokset jos ideanikkari sattuu lukemaan:).


Muut tarjottavat olivat pääasiassa karkki-suolatikku-sipsilinjaa. Suklaa-macaronsit tehtiin jo edellisenä iltana (niidenkin täyte mokattiin ensimmäisellä yrittämällä, ilmeisesti kuohu- ja vispikermalla on eronsa). Arki-iltojen juhlien on oltava sellaiset, että tarjottavat ovat pääpiirteittäin valmiita ja ne vain nostellaan pöytään tarjolle. Töiden jälkeen ei ihan hirveästi ehdi enää vispailemaan.


Juhlat sujuivat tosi kivasti. Vieraita oli juuri hyvä määrä, joten homma pysyi hyvin paketissa. Ohjelmassa oli lahjojen avausta, sokkoa, tietokilpailua, tanssiesitystä (tytär ja naapurin tyttö esittivät) ja pantomiimiarvausta (minä ja mies esitettiin, lapset arvasivat). Kaikki tietenkin palkittiin, pistemääristä ei niin kamalasti välitetty:)

Illalla sankari ja pikkusiskonsa, joka reippaasti myös osallistui juhliin, nukahtivat rättiväsyneinä mutta ilmeisen tyytyväisinä. Hyvät oli juhlat!

4 kommenttia:

  1. Voi herkku mikä kuva heti ensimmäisenä! Pakko lähteä heti kaivelemaan omia herkkukaappeja! Vaarallista tämä blogien lukeminen :D

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Oispa ollut siistiä nähdä teidän pantomiiniesitykset, millon saadaan videota?

    siskosi

    VastaaPoista