2014/03/22

Keväinen lauantai


Upea keväinen sää on hellinyt meitä koko päivän! Aurinko paistaa ja lämpöä melkein kymmenen astetta. Ei voi valittaa! Lapset ovat leikkineet hiekkalaatikolla kaikenlaisia upeita ruoka-annoksia tehden. Kaadettiin yksi nuotiopaikan lähellä ollut hiiltynyt puu ja päivän tärkein homma oli lisäpainojen upottaminen venepoijua varten. Mies on iltapuhteinaan valanut komeat betonimötikät, joiden sisällä on vielä melkoiset määrät rautaa painoa lisäämässä. Kesällä näiden saaminen (yksi painaa noin 100kg) järveen olisi ollut melko hankalaa, joten painot vietiin nyt kun vielä jäät kestävät.



Tokihan mies teki myös uima-avannon kun jääsahat ym. välineet olivat esillä. Käytiin koko porukka päiväsaunassa ja pitihän avanto myös käytännössä testata.
 
 
Aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Hullu nainen! :D En ole ikinä itse uskaltautunut avantoon, vaikka uskon sen jälkeisen fiiliksen olevan huikea. Kiva kevätfiilispostaus :) Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä avannon ja saunan jälkeen ei tarvinnun montaa sivua Divaania lukea, kun uinuin jo täydessä unessa ja nukuin pitkästä aikaa kunnon päiväunet:)

      Poista
  2. Huiiiii! Multa varmaan pettäis pumppu jos joutuisin avantoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsis:D Ihan hengissä sieltä kyllä selviää!

      Poista
  3. Hullu. Mä en menis i k i n ä , hrrrr.

    ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen joskus testaamaan. Itsekin ihmettelin miten rennosti tänä viikonloppuna pulahdukset sujuivat. Joskus avannon reunalla joutuu taistelemaan pidempäänkin:D

      Poista
  4. Apua, kyllä mua ei tuonne sais :)

    VastaaPoista
  5. Vitsit, sä oot rohkea! Mua ei saisi IKINÄ avantoon! Kesälläkin tekee joskus tiukkaa mennä uimaan, vaikka vesi ei edes mitenkään älyttömän kylmää olisikaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni pulahdus ei kovinkaan suurta rohkeutta vaatinut:) Suosittelen testaamaan, avannossa pulahdus tuntuu jopa iisimmältä kuin kylmässä kesävedessä uinti!

      Poista