2014/05/31

Asuntomessujen ennakkopaloja - Talo Luck

Kävin eilen muiden keski-suomalaisten sisutusbloggaajien kanssa tutustumaan muutamiin ensi kesän Asuntomessujen kohteeseen. Messuthan pidetään täällä ihan meidän nurkilla,  ja aion ihan varmasti siellä vierailla. Edellisen kerran messut olivat maakunnassa vuonna 2003, jolloin messutalot rakentuivat Laukaaseen.

Ensimmäisenä kierroksellamme oli Talo Luck. Ihana, moderni, minimalistinen ja kekseliäs talo. Päältä mustaksi rapattu, sisältä pääosin vitivalkoinen ja sisutuksessa käytetty mahdollisimman paljon kierrätettyjä huonekaluja. Tehosteväreinä rehellisiä perusvärejä; mm. punaista, keltaista ja sinistä. Veikkaan että tästä tulee messuilla kohde, joka jakaa mielipiteitä hyvinkin voimakkaasti.
Itse ihastuin eniten talon atrium-pihaan ja pohjaratkaisuun. Myös listattomuus, isot ikkunat ja minimalistinen yleisilme viehättivät.














Olohuone-ruokailutila-keittiö herättää varmasti ihastusta, mutta myös kysymyksiä. Perinteinen ruokapöytä puuttuu sieltä kokonaan! Mutta toisaalta, onhan se paljon mukavampi istua vieraiden kanssa jo valmiiksi sohvilla, eikä illan mittaan ole enää tarvetta siirtyä ruokailutilasta olohuoneeseen.



Toinen rakennuttajista, Heidi (tummansinisessä hupparissa), oli paikalla kertomassa rakennusprojektista ja sisustusratkaisuista. Kiitos vielä hänelle, että meidät jaksoi ottaa vastaan!




 
 



















Talossa on aivan mielettömän ihana atrium-piha ja keittiö-olonuoneen isot liukukiskolliset ikkunat avautuvat tuolle upealle ja suojaisalle piha-alueelle. Sauna ja pesuhuone sijaitsevat hiukan erillään muista tiloista. Niiden yhteydessä on myös takka-/vierashuone (jossa Modernisti Kodikkaan Kerttu tyylikkäästi poseeraa). Tulisijoja talossa on kolme, joista yksi on ihana ulkotakka!









Meitä oli mukana kaikkiaan 19 blogin bloggaria: Tarinoita Satumaasta, Casa Volmari, Piipadoo, Projektila, Sweet living, Kiveä ja unelmia, Little big things, Kotipalapeli, Valkoinen soihtu, Modernisti Kodikas, Koti Daaliantielle, Way of passing time, Minishow, Kultahippu, Talosanomat, Sisustuskärpänen ja Kotvasia. Talo Luckin jälkeen pääsimme vierailemaan myös  muutamassa muussa kohteessa, niistä kerron lisää ihan omissa postauksissaan. Kiitos kaikille ihanille bloggaajille, sekä tahoille, jotka mahdollistivat meille tämän tapahtuman!



6 kommenttia:

  1. Toi vaikuttaa omaan silmiin kyllä upealta kodilta! Punaisen ehkä vaihtaisin itse pois, mutta tykkään silti tuosta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin tosi paljon:) Ihanat isot ikkunat, valoisa, selkeä, erillinen saunarakennus...

      Poista
  2. Heh, todella tyylikkäästi :D Kiitos taas huipusta seurasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylikäs mikä tyylikäs:) Kiitos itsellesi, oli ihan järjettömän hauska ilta!

      Poista
  3. Ai elämä että sainkin hyvät naurut eräälle turvaliivissään joka tuolla sisätiloissa aurinkolasit päässään niin keskittyy ettei tajua vaihtaa silmälaseihin :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höpsis, siellä sisällähän oli niin kirkasta, että lasit tuli ihan tarpeeseen:D

      Poista