2014/05/21

Kirsikankukkien huumaa ja maalausurakan suunnittelua

Olen niin iloinen, sillä viime kesänä istutetut suklaakirsikat ovat selvinneet talvesta! Ei puputuhoja eikä muitakaan näkyviä vahinkoja! En ole todellakaan mikään viherpeukalo, joten tällainenkin saavutus tuntuu ihan mahtavalta. Harmittaa hiukan, sillä mies ei ole nyt tätä upeaa kukintaa todistamassa. Hän on tällä hetkellä toisella pallonpuoliskolla reissaamassa ja minä pidän täällä arkisirkusta käynnissä. Eipä voi valittaa tätäkään osaa, sääthän ovat olleet koko viikon ihan mahtavat!



Kirsikkapuut istutettiin alueelle, jossa ennen kasvoi lähinnä huonokuntoisia ruusuja, täysin reuhahtaneita Norjan angervoja sekä vuohenputkea koko show'n komistuksena. Angervot leikattiin alas ja istutettiin tontin laitamille ryteikköä rajaamaan. Koko istutusalue myllättiin ja kasvit korvattiin kahdella kirsikkapuulla sekä koivuangervoilla. Kuten moneen otteeseen olen maininnut, olen vähän väriallerginen ja se allergia ulottuu kasveihin asti. Valkoinen on hyvä väri, etenkin kun piha ja istutukset ovat muuten turhan rönsyileviä omaan makuuni.



Tässä näkyykin tuleva urakkani. Talo on pääosin rapattu tuollaisella greigen sävyllä, mutta muutamia kohtia on paneloitu savunsinisellä kuultomaalilla käsitellyillä paneeleilla. En kamalasti tykkää... Suunnitelmissa olisikin paneloitujen osien (niitä ei onneksi ihan kamalasti ole) värin muutos. Milläpä muullakaan kuin mustalla (tai hiilenharmaalla tai mikä se nyt onkaan). Puun kuviointi olisi edelleen kiva näkyä hiukan läpi, eli mitään maalimaalia tähän ei käytetä. Olisiko kenelläkään jotakin hyviä suosituksia mitä tuotetta käyttää. Maaliasiantuntijoita, anyone?
Samoin portaat pitää fiksata. Maali on hilseillyt tosi rumasti ja pihka tunkee joistakin kohti läpi. Jos olen oikein aikaansaava, puran portaat ja hion lankut. Sen jälkeen ne voisi käsitellä jollakin neutraalin värisellä puunsuojalla.

Semmoista pientä suunnitelmaa. Nyt vain odottelen miestä kotiin maailmalta, hänen hommansa on malaustelineiden kasaus. Minä lupasin hoitaa muun (*viheltelee*)...

Kivaa keskiviikkoa!

-Liina

4 kommenttia:

  1. Huhhuh, kuinka kukaan voi sanoa näitä tuskastuttavan painostavia ja kuumia päiviä mahtaviksi! :D Meitä on moneen junaan. Itse nautin hieman viileämmistä päivistä, jolloin energiaa riittää muuhunkin kuin löhöilyyn kylmä juomalasi kädessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesä on onneksi säiltään aika vaihteleva; jokaiselle jotakin:)
      Itse nautin tosiaan lämmöstä ja auringosta, etenkin lomaillessa. Työpaikalla ollessa hellesäät kyllä tuskastuttavat, jos ei muuten niin henkisesti:D

      Poista
  2. Mulla ei ole maalivinkkejä, mutta nämä kuvat pihastanne nostivat mielenkiintoa, koska piha vaikuttaisi sen tyyliseltä mistä itsekin pitäisin. Olisiko mahdollista saada enemmän kuvia pihastanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitanpa korvan taakse ja eiköhän näitä pihapostauksia tule kesän mittaan enemmänkin:)
      Muutama projekti pihan suhteen on suunnitteilla, niistä ainakin yritän raportintynkää kirjoitella!

      Poista