2014/10/23

Kierrätysjakkara - Artek E60

Sana kierrätys kuulostaa helposti kaatopaikalta löytyneen jätteen uusiokäytöltä (esim. auton sisäkumeista tehtyjä koruja, vanhoista lusikoista taiteiltuja kynttelikköjä tms.). Sen mieltää helposti myös lasipullojen tai sanomalehtipaperin keräämiseksi ja keräyspisteeseen tunnollisesti viemiseksi. Nyt halusin omalta osaltani laajentaa sanan käyttöä. Alla kuva kierrätysjakkarasta.


Ei, en löytänyt sitä roskalavalta - valitettavasti (kadehdin avoimesti tyyppejä, jotka löytävät esim. Seiska-tuoleja tai muita design-aarteita roskalavoilta tai muualta hylättyinä). Sen sijaan löysin sen Tori.fi:stä. Kierrätystä parhaimmillaan mielestäni! Jollekin jakkara on käynyt tarpeettomaksi ja minä taas sellaista etsin itselleni. Win-win!


Laatutuote säilyttää arvonsa ja säilyy hyvänä vuosikymmenestä toiseen. Minä toivon, että joskus kun lapset muuttavat pois kotoa, voisin vaikkapa heille antaa tällaisen löydön mukaansa uuteen kotiin vietäväksi. Uskon ja toivon, että tämäkin jakkara on viidentoista tai kymmenen vuoden päästä ihan kelpo kunnossa vielä. Kierrätys voi omalla tavallaan jatkua vielä silloinkin.


Oletteko te muut tehneet löytöjä, roskalavoilta tai netistä? Itse silmäilen silloin tällöin nettihuutokauppoja ja toivon löytäväni aarteita pilkkahintaan. Toistaiseksi saalis on ollut harmittavan laihanlainen.:D

Mukavaa torstaita!

Liina.
                                                                
                     

22 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat ja hienoa kierrätystä! Roskalavalta en ole ikinä löytänyt mitään järkevää ja itsekin aina ihmettelen, miten joku löytää niiltä designia. Netti- ja kirppisostosten suhteen minulla on sen sijaan ollut parempi onni, maksoin esim. kerran Veninin muutaman satasen arvoisesta lasilautasesta kirppiksellä neljä euroa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka!
      No melko huikea tuuri sinullakin on löytöjen suhteen ollut! :)

      Poista
  2. Järkevää ostamista. Tarkistan lähes aina saako jonkin kalusteen käytettynä, ennen kun ostan sitä uutena. Vintage designkalusteet ovat jopa parempia vähän eläneenä kuin uutena. Artek kuuluu juuri siihen kastiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. :)
      Minä olen vasta viime aikoina alkanut ymmärtää etsiä tarvitsemiani juttuja netin/kirppisten kautta. Mitä tahansa en tosiaan käytettynä minäkään ostaisi, mutta juuri design on sellaista, joka tosiaan vain paranee vanhetessaan! Työtä ja aikaa kyllä vaatii etsiä haluamaansa, mutta onneksi joskus sattuu hyvä tuuri kohdalle!

      Poista
  3. kauniita on kuvat ja ihana on jakkara. tori on kyllä täynnä aarteita, vaikka itse löysinkin oman artekin tuolini kirpparilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ruut! Hienon löydön olet siis tehnyt sinäkin! Mä en kyllä ole ikinä löytänyt kirppikselta mitään erityistä. Ehkäpä pitäisi jaksaa siellä kierrellä useammin?Monesti tuntuu että ihmiset pyytää ihan järkkyjä hintoja kamalasta roskasta eikä löydöistä ole tietoakaan. :D

      Poista
  4. Hei Liina, blogissani on sinulle värihaaste. Ottaisitko vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Otan mielelläni vastaan vaikka melkoisesta haasteesta kyse onkin. :D

      Poista
  5. Minä taas en osta käytettynä mitään. En asuntoa, en vaatteita, en huonekaluja, en astioita...En vaan pidä käytetyistä tavaroista, olen mieluummin vaikka ilman. Omat käytettyni joko poltan tai vien hyväntekeväisyyskirppikselle, joskus harvoin varaan pöydän ja vien sinne myyntiin. Useimmiten säilön tavaroita omissa nurkissa paljon pidempää kuin olisi tarve. Ei vaan tahdo olla vaivan arvoista kirppismyynti, viimeksikin jäin maksun puolelle kun pidin itsepalvelukirppiksellä pöytää pari viikkoa. Ihan tosi! S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapoja ja tomintamalleja on niin erilaisia, ja kukin tekee tietysti kuten itselleen parhaaksi näkee. En minäkään ihan mitä tahansa käytettynä ostaisi. Ja hei, jos sulla joskus on esim. vaatteita josta haluat eroon, niin näytä ne mulle ennen kuin viet hyväntekeväisyyteen tai ainakaan poltat. :)

      Poista
    2. Niissä poltettavissa ei ainakaan ole mitään säilytettävää, kirppikselle menevät taas on yleensä käytettyjä ketjuliikkeiden vaatteita ja ne paremmathan sä usein ostatkin multa jo kertakäytön jälkeen tai jopa ennen kuin olen ehtinyt käyttää niitä. S.

      Poista
  6. Meillä taas ostetaan lähes kaikki mahdollinen käytettynä, vanhoissa huonekaluissa kun vain on sitä jotain ja laatu on paljon parempaa kuin uusissa. Roskalavalta olemme löytäneet Artekin Säleseinä100:n joka on kyllä yksi parhaista löydöistämme. Kirppareilta on löytynyt parilla eurolla Tapiovaaran Aslakkeja ja Domuksia. Viikko sitten löytyi SPR:ltä pari Artekin kolmijalkaista jakkaraa vitosella, samaiselta kirppikseltä pari vuotta aikaisemmin löytyi nelijalkaiset samaan hintaan. Oikeastaan kaikki meidän kodin Artekit; hyllyt, naulakot, tuolit ja pöydät ovat olleet ihan muutamien eurojen ostoksia. Aino Aallon tiikkipöytä maksoi vähän enemmän; 20 euroa. Trienna nojatuolit löytyivät vuosia sitten muutamalla kympillä jne. Kaikki meidän kodin kotimaiset design-klassikot ovat kertyneet vuosien kirppareilla kiertelyn tuloksena, isoin osa toki löydöistä tehty silloin kun esim. Tapiovaaran tuolit olivat vähemmän tunnettuja kuin tänä päivänä. Lasiesineissä yksi mukavimmista ostoksista on ollut Sarpanevan signeerattu ja aivan priima kuntoinen Hiidenkirnu. Se oli Spr:n joulurihkamapöydässä, kaikkien tuikkukippojen seassa ja maksoi euron :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisia löytöjä olette kyllä tehneet! Ihan mahtavaa. :) Itse en ole tuollaisiin aarteisiin törmännyt, mutta harmikseni kirppareilla kiertämiseen en ole aikaa saanut kovinkaan paljoa saanut järjestettyä.

      Poista
  7. Tosi kaunis ja hyväkuntoinen Artek! Haaveilen just samaisesta jakkarasta, joko tälläisenään tai mustalla kannella.
    Tori.fi:stä ja facebookin nettikirppareilta olen tehnyt useamman löydön. Tuoleja, makuuhuoneen vaaleanpunaisen kaapin, peltikaapin lastenhuoneeseen, ruokapöydän, arkun yms. Huomaan, että arvostan näitä tavaroita kodissamme kaikkein eniten. Niistä en luopuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru! Onnekseni jakkara löytyi ihan lähistöltä ja ihan järkevään hintaan. Monestihan hyväkuntoisista Artekeista pyydetään ihan naurettavia hintoja.

      Poista
  8. Huikea klassikko. Hyvä, että otit sen uuteen kotiin ja annat sille pitkän elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikko tosiaan. :) Tykkään siitä tosi paljon jo nyt, ja paikkansa se on ottanut heti meidän kodissa. Milloin keittiössä pöydän päässä lisäistuimena, milloin olohuoneessa, milloin lasten korokkeena keittiöhommia tehdessä. :)

      Poista
  9. Minä pelkään aina torista tai vastaavasta ostaessani, että en tunnista kuvien perusteella onko kyseessä aito kappale. Feikkejä kun on liikkeellä niin paljon. Kannatan käytetyn ostamista. Kivan löydön teit! J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämän jakkaran myyjä oli tuttu, joten ei tarvinnut pelätä kopion ostamista. Totta kyllä, että tarkkana saa olla kierrätettyä designia ostaessa. :)

      Poista