2015/01/24

ONNI | MY DOG



Pitkästä aikaa kuvasin Onnia. Ikä alkaa neidissä vähän jo näkyä. Liikkeet eivät enää ole ihan niin vauhdikkaita kuin ennen. Jouluna Onni sairasti jonkinlaista vatsatautia ja liekö siitä vastustuskyky heikentynyt, sillä sen jälkeen on kärsinyt sitkeästä yskästä. Se alkaa onneksi jo helpottamaan, aika huolissani aloin jo koirasta olemaan.


Vähän olen alkanut jutella miehelle toisen koiran hankinnasta. Haluaisin Onnille kaverin ja toisaalta olisi ihanaa että vanha koira olisi nuorelle koiranelämän perusteita opettamassa. Ajatus kodista ilman koiraa tuntuu vieraalta. Ei olisi lapsilla ketään kotona odottamassa koulusta paluuta. Ei lenkitettävää, siliteltävää, huolien kuuntelijaa.


Siivouspäivinä (ja monesti muulloinkin) kiroan joka paikasta löytyviä koirankarvoja. Voin vannoa siivonneeni ainakin sadat herkkävatsaisen oksennukset lattioilta (niistä ehkä 80% osuu matoille) ja muutamat muutkin tuotokset. Ovikellon soidessa korvat meinaavat hajota superinnokkaan vahdin haukkuun, joka ei meinaa loppua millään. Muutamat (-kymmenet) kerrat on saatu pyydellä anteeksi kun innokas vahti on sännännyt vieraan koiran perään pihasta.
 
Onni on meille kaikille niin rakas. Maailman viisain (no tietenkin), suloisin ja hellyttävin karvanapa. Taidankin tästä lähteä jäälle palleron kanssa lenkille. Nyt saattaa lenkki jo onnistuakin, vilukissa kun ei toppatakista huolimatta oikein tarkene lenkkeillä jos mittari painuu alle 10 pakkasasteen.
 
Pirteää lauantaita!
 
//
 
My sweet jackrussell Onni. She's getting older, which makes me little worried and sad. Can't imagine life without a dog.

10 kommenttia:

  1. Hei. Onni on meilläkin :), vanha herra ja samanlaisia ajatuksia täälläkin ja päädyimme ettemme ota toista koiraa, saa vanheta rauhassa ilman innokasta kaveria ;). Ja mikä siinä on kun oksennukset onkin aina matolla ;). Onnilta rakkaita terveisiä Onnille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen päätellyt, että matolle osuu ihan siitä syystä, että siinä ei jalat koiralla luista.
      Onnin puolesta kiitokset terveisistä. <3

      Poista
  2. Suloinen otus! Vastustelin pitkään koiran ottamista. Ihmettelin suuresti, miksi kukaan haluaisi ottaa koiraa, kun niistä on vain pelkkää vaivaa. Kun minut sitten puhuttiin ympäri ja rakastuin meidän karvakamuun, ymmärrän. Enkä vaihtaisi enää elämää koirattomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on juuri noin, että jos ei koiraa ole ollut, ei sitä oikein voikaan ymmärtää. :)

      Poista
  3. Voi toista! <3 Minun suuri haaveeni on saada koira meille, mutta miehen allergia rajoittaa. :/ Kunpa vielä joskus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi juttu nuo allergiat. :(
      Jospa joskus (jotenkin) tekin pääsette koiraelämästä nauttimaan!

      Poista
  4. Jonkin aikaa olen käynyt lueskelemassa sinun blogia.
    Ihana koira, mulla on kohta 12 vuotias russelinarttu. Vaikka vauhtia riittää, niin huomaa että vanhuus alkaa jo pikkuhiljaa vaivata. Itsekin olen yrittänyt miestä taivutella toiseen sesseen, mutta ei tuo hyvin innostunut ole asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tara!
      Meillä on myös 12 vuotias parson.Nyt kun kevätjuoksut menossa,on aina vaikeat,valeraskaus ja lisäksi anaalirauhaset riesana.
      Voi kuinka nyt jo ajattelen jäähyväisiä.
      Kun saisi pitää vielä muutaman vuoden. Ellin "äiti"

      Poista