2015/10/04

ETEISESSÄ



Pitkästä aikaa muutamia kuvia eteisestä. Eteisemme on vähän sellainen muotopuoli murheenkryyni, aina täynnä tavaraa ja vähän sellainen viimeistelemätön sisutukseltaan muutenkin. Kivojakin juttuja siellä toki on, kuten vanha liinavaatekaappi, josta yhä vain tykkään! Se löytyi tori.fi:stä reilu vuosi sitten. Muita lempijuttuja on Yki Nummen Modern Art valaisin (saatu äidiltäni joululahjaksi vuosia sitten) sekä ihanaakin ihanammat Muuton Dots naulakot (ripustimet, koukut, vai miksi niitä pitäisi sanoa?). Ne toin Kööpenhaminasta, jossa käytiin kolmisen vuotta sitten siskoni kanssa. Dotseihin tuppaa kasaantumaan tavaraa välillä turhankin paljon. Niiden päälle on liian helppo heittää huivi jos toinenkin, laukku tai takki. Usein tuo kohta eteisestä onkin melko kuvauskelvoton, mutta tänään karsin ylimääräisiä tavaroita reippaalla kädellä pois. Esille jäivät eniten käyttämäni huivit, Balmuirin Helsinki* ja Kidmohair*, sekä Tiger of Swedenin huivi. Laukuista eniten käytän Lumin Stellaa ja Louis Vuittonin Neverfullia. Luikkari oli itse itselleni (heh) ostama hääpäivälahja kaksi vuotta sitten Barcelonasta. Siellä juhlistimme kymmentä avioliittovuotta mieheni kanssa. Tuosta laukusta ei voi kyllä huonoa sanoa (no hinta tietysti on vähän älytön, mutta kerranhan sitä vaan kymmenen vuotta on naimisissa ollut). Kestää järkyttävän paljon painoa, ei mene miksikään pienestä sateesta ja vetää sisäänsä melkoisen määrän tavaraa. On toiminut arkikäytössä aivan täydellisesti. <3


Eteisessä oleva sisalmatto on kärsinyt pienoisesti Alman tultua taloon. Yhdestä kohtaa on ihan vähän maisteltu ja pariin kohtaan on jäänyt tahroja. Muuten kyllä sisalmatto on aivan loistavasti toiminut tuolla paikalla. Tuo mukavasti vähän lämpöä harmaaseen laattalattiaan. Matto saatiin kaupan päällisiksi kun ostimme tv-huoneen sohvan. Kauppa se on joka kannattaa. :)



Kaapin päällinen olisi mukava pitää aina tyhjänä ylimääräisestä tavarasta. Eipä vaan onnistu arjessa ainakaan meillä! Siinä on puhelimet, lompakot, kellot, postit, liput, laput, kynät, lelut, kuitit, huulirasvat... Siis kaikki mahdollinen. Aina silloin tällöin hermostun ja raivaan kaiken ylimääräisen kaapin päältä pois piiloon kaappiin, mutta eipä mene aikaakaan kun kaikki tavara on kulkeutunut takaisin tuohon päälle epämääräisiksi kasoiksi ja röykkiöiksi...
Nyt jätin näkyville vain pari kynttilää, ihanan Skandinaviskin tuoksuvan Hyggen (suosikkini!) sekä kirppikseltä ostetun messinkisen kynttilänjalan.


Vajaa neljä vuotta sitten kun taloa etsimme ja tätä nykyistä kotiamme katsomassa kävimme, puhuimme talosta työnimellä "siniovinen talo". Sininen on ovi edelleenkin, vaikka suunnitelmissa on jo pitkään ollut sen uusiminen tai maalaaminen. Ehkäpä väriä ei enää muutetakaan, jotenkin tuohon vähän muuta väritystä rikkovaan siniseen oveen on jo kiintynyt. Blogistakin meinasi tulla nimeltään Siniovinen talo, mutta se jäi, kun Maja kirjoitti jo Mustaa ovea (suuri suosikkini, käykää ihmeessä tutustumassa jos ei ole entuudestaan tuttu!).

Tällaista eteisjuttua tänään. Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille ja tsemppiä alkavaan viikkoon!

-Liina

1 kommentti: