2016/01/23

Missä bloggaan | DIY-työpisteemme

Kirjoittelen blogia yleensä yläkerran aulassa. Tykkään kovasti siitä, että työpöytä on ikkunan edessä. Ajatus virtaa vapaammin kun välillä voi nostaa katseen ylös ja tuijotella kaukaisuuteen. Aulatilaan on rakenneltu työpiste Ikean kaapeista (Bestå) sekä massiivitammisesta levystä. Kolme saman kokoista kaappia kiiltävän valkoisilla ovilla varustettuna on asennettu lattialle ja niiden päällä on kantena maitolasinen levy. Massiivitammilevystä on askarreltu L-taso kaappien päälle työtasoksi. Tammilevyn käsittelimme Osmo Colorin puuvahalla, joka teki puupinnasta mukavan sileän ja kosteutta kestävän. Samaa vahaa on käytetty myös Wc:n tasossa ja hyvin on siellä pärjännyt vaikka väkisinkin joutuu veden armoille välillä. Värisävy oli kuusi, joka jättää kauniisti puun syyt näkyviin, mutta vaalentaa juuri sopivasti tammen melko tummaa ja punertavaa luonnollista sävyä.

 

Kaappien päällä majailee myös peikonlehti Sinnerlig-ruukussaan. Olen ollut vähän huono hoitaja viherkasveille, mutta jonkinlaista edistystä on tainnut kuitenkin tapahtua ja useampikin kasvi on sinnitellyt elossa jo pidemmän aikaa!
Aulatilan seinällä on viime kevään Tukholman reissulta Fotografiskasta ostetut julisteet sekä itse tekemäni höyhentaulu. Taulut eivät ole täysin suorassa linjassa, joskus niitä tuohon vain mallasin jo olemassa oleviin ruuveihin, mutta siihen näköjään jäivät ja silmä on hyvin tottunut vaikka rivistö ei ihan luotisuora olekaan. En ole kovinkaan tarkka siitä mitä seinille ripustan. Minulle kelpaavat ihan yhtä hyvin massana printatut julisteet, itse tehdyt kyhäelmät kuin oikeatkin taideteokset tai valokuvat, joita kaikkia seiniltämme löytyy. Ainoa kriteeri on oikeastaan se että seinällä oleva kuva on silmää miellyttävä.
 

 
Itse tekemällä saimme työtilaan sinne mitoiltaan sopivan sekä ulkonäöllisesti miellyttävän ratkaisun. Toki valmiitakin olisi saattanut löytyä, mutta uskon että tämä diy-versiomme tuli huomattavasti valmista ratkaisua edullisemmaksi.
Oletteko tehneet vastaavia diy-ratkaisuja ja miten ne ovat käytännössä toimineet?

Mukavaa viikonloppua!

-Liina

8 kommenttia:

  1. Voi miten upea työpiste! Minäkin haaveilen tuollaisesta isosta työpisteestä, missä olisi tilaa viherkasveille ja muille kauniille yksityiskohdille :) Meillä kun on tällä hetkellä vanha kampauspöytä työpöytänä ja siihen ei oikein muuta mahdukaan kuin läppäri :) Pitäisi vaan vierassänky laittaa pois, jos isomman työpöydän haluaisi, joten toistaiseksi ollaan pienellä pöydällä pärjätty. Ja minähän siis yleensä bloggaan epäergonomisesti sohvanmutkassa, ikinä en ole työpöydän ääressä istunut juuri sen pienuuden vuoksi :D Onneksi mies kuitenkin käyttää sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jossu! <3
      Kyllä minäkin aina silloin tällöin postailen vähän muuallakin, keittiön pöydän ääressä, autossa... :D

      Poista
  2. Todella tyylikäs työtila eikä yhtään kalpene valmiille vaihtoehdoille, päinvastoin ihan kuin olisi ammattilaisen tilaan mittojen mukaan tekemä. :) Kaunis myös tuo nojatuoli ja fiksusti käytetty aulatila. Viihtyisin hyvin!

    VastaaPoista
  3. Upean harmoninen blogipaikka:).

    VastaaPoista
  4. Ihailen sun sisustussilmää! Tosi harmonisen näköistä.

    VastaaPoista