2016/03/15

TYYNYJÄ JA SAIRASTUPAA




Terveisiä sairastuvalta. Meidän koko porukkaa riivaa jokin järkyttävän kova ja sitkeä flunssa. Ollaan kaikki oltu pahimmillaan yli 39 asteen kuumeessa ja aivan petipotilaina. Enpä muista milloin olisin ollut näin kipeä. Neljän seinän sisällä kököttäminen alkaisi jo riittää, vaikka olo on edelleen heikko ja kuumettakin vielä on. Voitte vain kuvitella miltä kotona näyttää kun koko porukka nyhjää päivätolkulla sisätiloissa ja kukaan ei jaksa/kykene siivoamaan. Järki meinaa lähteä vähemmästäkin. :D Viikonloppuna taudin alkuvaiheessa jaksoin vielä imuroida pahimmat villakoirat, mutta sen verran koville se otti että nyt olen oikeasti yrittänyt levätä.

Kuvituksena jo useamman viikon takaisia olohuonekuvia. Hankin Kodin1:stä uuden kevättyynyt jotka ovat jälleen kerran Annon mallistosta. Vaikka olenkin hyvin neutraalin ja värittömän sisustuksen kannattaja, näin keväisin on mukava tuoda jotakin väriä kotia raikastamaan.

Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille, eiköhän täältäkin viikonlopuksi viimeistään toivuta. Silloin olisikin aikeissa toteuttaa pienimuotoinen istutusprojekti.

-Liina




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti