2014/03/25

Lomafiiliksiä


Lomalta paluusta on vasta reilu viikko, mutta miten sitä on taas hukkunut arjen pyöritykseen niin ettei meinaa lomaa enää muistaakaan. Fiilistellään kuitenkin vielä ihania aurinkoisia ja lämpimiä lomapäiviä muutamien kuvien myötä. Lomailimme Teneriffalla (jo neljättä kertaa!). Hotellimme oli Riu Buena Vista joka sijaitsi Playa Paraisossa.
 Matkaseurueeseen kuului oman perheen lisäksi appivanhempani. Heidän kanssaa olemme olleet yhteisellä lomalla jo useamman kerran. Kaikilla on aina ollut omat huoneet/huoneistot ja kaikkea aikaa ei tietenkään tarvitse yhdessä nyhjätä, mutta olen kyllä kokenut että on ollut aina tosi mukavaa kun on ollut isompi porukka matkalla yhdessä.



Ensimmäisen lomapäivän ilta oli todella tuulinen. Eipä tuo haitannut, lomatunnelma oli kohdallaan tuulista huolimatta. Lomasäät suosivat meitä tosi hienosti; pari ensimmäistä päivää oli osin pilvisempää, mikä oli todella armollista talvenkalpealla iholle. Muuten aurinko porotti juuri sopivasti lämpötilan ollesssa noin 24 asteen tuntumassa. Altaalla aurinkoa ottaessa ei todellakaan tarvinnut palella.


Lapset nauttivat kun saivat uida niin paljon kuin jaksoivat. Molemmat onneksi ovat jo uimataitoisia, joten riitti että aikuiset pitivät heitä aurinkotuolista käsin silmällä. Anoppi tosin ui melkein yhtä paljon kuin lapset, eli kiitettävästi jaksoi heidän kanssaan altaassa pulikoida.


 

Tähän kuvaan kiteytynee loman syvin olemus: aurinkoa ja rentoutumista. Nuorimmainen osaa homman;)


Näkymä terassiltamme oli upea. Saimme jostakin syystä varaustamme paremman huoneen. Asuimme ns. villassa, eli meillä oli kaksi erillistä isoa makuuhuonetta, iso oleskelutila/keittiö ja kaksi kylpyhuonetta. Huoneistossa oli myös iso terassi, pöytineen ja aurinkotuoleineen.
Alla olevassa kuvassa etualalla näkyy noita villoja, joissa majoituimme. Hotellikompleksi oli aika suuri, mutta meidän huoneistomme sijaitsi täydellisesti suhteessa altaisiin, ravintoloihin, leikkipaikkaan ja lenkkeilyreitteihin. Oltiin hotelliin ja huoneeseen tosi tyytyväisiä!




Ainoa ranta hotellialueen lähellä oli piskuinen laguunimainen laavahiekkainen ranta. Lapset eivät merivedessä uinnista juuri välitä, eivätkä oikein hiekkaleikitkään kiinnosta, joten lomakohteen valinnassa ei tarvinnut miettiä rannan laatua/läheisyyttä. Suurempi merkitys oli hotellilla ja allasalueella. 


Kanarian saaret ovat ollet täydellinen talvilomakohde lapsiperheelle. Lentoaika on inhimillinen ja helmi-maaliskuussakin lämpötilat ovat riittävät. Luulenpa kuitenkin, että seuraava lomakohteemme on jotakin muuta. Lapset ovat isompia, pidempi lentomatka ei tunnu enää kauhistuttavalta ajatukselta ja on jo mukavaa nähdä lomalla jotakin muuta kuin allasaluetta ja hiekkarantaa. Kanarialla on toki kierretty saaria autolla, nähty Teide, Loro Park ja Siam Park (täällä käytiin lasten kanssa tällä lomalla, oli tosi hauska vesipuisto, mutta pienempi lapsi kärsi kun ei lyhyytensä vuoksi päässyt kaikkiin vesiliukuihin), mutta seuraava loma voisi jo olla esimerkiksi Aasiassa tai vaihtoehtoisesti Atlantin toisella puolella.


Onko teillä hyviä suosituksia talvikauden lomakohteista?

6 kommenttia:

  1. Kivoja lomafiiliksiä, ja ah, tuollainen villa olisi mukava sen ahtaan hotellihuoneen sijaan!
    Meidän perheen ehdoton lomakohde on Thaimaa. Viisi kertaa Thaimaan lomaa viettäneenä voin lämpimästi suositella Phuketia tai Krabia lapsiperheelle. Lennot ovat pitkät, mutta perillä on kyllä sen istumisen arvoinen loma tiedossa. Lämmintä on takuuvarmasti, ja riittävästi tekemistä. Tosin viikko Aasian suunnalla on lyhyt aika, koska lentoihin menee puoli vuorokautta suuntaansa. Itse viihtyisin siellä vaikka kuukauden! Ensi talven reissu jo haaveissa, ikuinen lomakuume siis päällä. :)

    -Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaa on minullakin haaveissa! Viikko on tosiaan lyhyt, vaatisi kyllä sen kahden viikon verran lomaa. Jospa mekin joskus tuonne suunnalle päästäisiin:)

      Poista
  2. Mä hehkutan Dubaita <3. Oli täydellinen paikka ja kovasti tuntui olevan lapsiperheidenkin suosiossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuopa pitääkin myös pitää mielessä! Miten ei itse Dubaita edes tullut ajatelleeksi. Kiitos vinkistä!

      Poista