2017/05/27

SISKONI KOTI - VINKKEJÄ PIENEN ASUNNON SISUSTAMISEEN

Pikkusiskoni päästi minut kuvaamaan ensimmäistä ikiomaa kotiaan. Hän osti loppuvuodesta kivan kaksion kaupungin keskustan tuntumasta ja on sisustanut tuosta uudesta kodistaan mielestäni tosi ihanan. Poimin hänen asunnostaan muutamia vinkkejä, joilla saa kivasti pieniinkin neliöihin tilan tuntua ja avaruutta.

Eteinen on kodissa tila, joka luo heti sen tärkeän ensivaikutelman. Pienissä tiloissa onkin hyvä jos suurimman osan säilytystilasta voi piilottaa ovien taakse. Pitkän mallisen eteisen toisella seinällä on liukuovikaapit, joiden taakse kätkeytyy ulkovaate- ja kenkäsäilytys, siivousvälineet sekä muutakin yleistä säilytystilaa. Eteisessä on näkösällä vain yksinkertaisen tyylikäs isäni tekemä naulakko. Lattialla on siivousta helpottavat juuttimatot (IKEA Lohals). Ne imevät hurjat määrän hiekkaa ja roskaa, joten muu asunto pysyy helposti siistimpänä.


Makuuhuone on sisustettu vaalein ja neutraalein sävyin. Myös siellä on koko seinän levyinen liukuovikaapisto, jonne yhden naisen vaatteet saa oikein hyvin mahdutettua. Jos tilat ovat yhtään ahtaita, suosisin ehdottomasti noita liukuovikaapistoja. Aamulla on mukava nousta sängystä ja upottaa varpaat pehmeään ja lämpimään taljaan. Tekee ehkä ylös nousemisesta hiukan helpompaa? Makuuhuoneen seinä on maalattu pehmeällä "greigen" sävyllä. Se tuo mukavasti lämpöä vaalean sisustuksen keskelle. Seinälle on tilattu julisteet Deseniolta. Ikean bambupuisista laatikoista on koottu pieni hyllykkö, joka toimii sekä yöpöytänä että säilytyskalusteena.









Olohuone ja keittiö ovat erillisiä tiloja, mutta onneksi ne ovat silti kivasti isolla kulkuaukolla toisiinsa yhteydessä. Valo kulkee kauniisti olohuoneen ja keittiön välillä ja tekee asunnosta ihanan valoisan. Olohuone on kalustettu sekä laadukkaammilla kalusteilla (Adean Camp -sohva sekä massiivitamminen senkki) että edullisemmilla löydöillä (mm. Ikean Bestå -taso). HAY:n sohvapöytä sekä nojatuoli tuovat kivasti särmää sisustukseen. Sarjapöydän siskoni löysi Habitaresta. Olohuoneessa on myös julisteita Deseniolta sekä uniikki tätimme tekemä puupiirros (sarjapöydän päällä), jonka siskoni on saanut ylioppilaslahjaksi. Siskollani on paljon viherkasveja, jotka ovatkin selvästi sisustuksessa pinnalla juuri nyt oleva trendi. Kasvit elävöittävät kodin sisustusta ja vaikka sisustuksen sävyt ovat muuten todella neutraalit, kasvit tuovat sinne mukavasti kodikkuutta ja tunnelmaa. Kun kodin värimaalima on hallittu, pienetkään tilat eivät silloin tunnu levottomilta tai ahtailta. Keittiön matto on samanlainen juuttimatto kuin eteisessäkin. Koska tilat ovat toisiinsa yhteydessä, sisustus pysyy kivan yhtenäisenä kun matot ovat samaa materiaalia. Keittiön seinälle siskoni kokosi Desenion julisteista kivan kollaasin. Lamppu on IKEAN Ranarp. Pöytä ja tuolit löytyivät Askosta edullisesti. Tykkään tuosta keittiön ikkunan mallista tosi paljon. Se tekee kapeaan tilaan hiukan optista harhaa ja tila näyttää vähän leveämmältä kuin se onkaan. Ikkunassa on valkoinen pellavalaskosverho ja kodin muutkin verhot ovat yksinkertaisia valkoisia pellavaverhoja.




Jos siis olet sisustamassa pienehköä asuntoa ja tykkäät siskoni asunnon ilmeestä, muista seuraavat:

-Pidä irtotavaran määrä hallittuna ja jätä esille vain kauneimmat käyttötavarat ja koriste-esineet
-Yhtenäinen ja neutraali värimaailma tuovat tilan tuntua, muutamilla sävyillä saat kuitenkin mukavaa kontrastia pelkän kylmän valkoisen rinnalle eikä sisustus jää tylsäksi
-Suosi tekstiileissä ilmavia ja vaaleita materiaaleja
-Pidä kalustus riittävän väljänä

Kiitos sisko kun sain kuvata kotisi. <3

2017/05/07

KULMIEN 3D-PIGMENTOINTI ELI MICROBLADING


*kaupallinen yhteistyö Studio Tiia K.

Hei, tässä minä. Aika valjun näköinen tyyppi aamuisin peilistä katselee. Rehellisyyden nimissä tunnustan, että tässä kuvassa on sentään kuitenkin vähän yritetty peitellä mustimpia silmänalusia ja tasoitettu ihoa kevyellä meikkivoiteella. Ihan täysin raakaa kuvaa en sentään tohtinut teidän silmillenne räväyttää. Ikä, liian vähät yöunet, stressi ja hektinen arki ovat armottomia iholle.
Vaikka hiukseni ovat melko paksut ja vahvat, kulmakarvani ovat luonnostaan tosi hentoiset, harvat ja vaaleat. Mielestäni selkeät ja kauniin muotoiset kulmat luovat kasvoille kehykset ja tekevät yleisilmeestä huolitellumman ja skarpimman. Jos minulta olisi kysytty aiemmin yhtä meikkituotetta josta en luopuisi, se olisi ollut kulmakynä. Alla vielä lähikuva kulmistani. Lyhyet ja harvat ovat. Liian innokkaasta nyppimisestä en kyllä itseäni voi syyttää. Harvat ovat nyppimättäkin.


Törmäsin kulmien 3D-pigmentointiin eli microbladingiin alkuvuodesta naistenlehdessä olleen jutun myötä. Pikaisen aiheeseen perehtymisen ja sopivan paikan kartoittamisen jälkeen varasin ajan Studio Tiia K:hon kulmien 3D-pigmentointia varten. Jyväskylässä löytyy useampikin kulmien 3D-pigmentointeja, eli microbladingia tekevä. Tutustuin tarkasti tekijöiden portfolioihin, sillä minulle oli tosi tärkeää että tekijän "käsiala" ja aiemmin tehdyt pigmentoinnit olivat omaan makuuni sopivia. Tiian tekemät pigmentoinnit näyttivät tosi luonnollisilta ja erityisesti tykkäsin pigmentoitujen kulmien mallista. Itse en juuri välitä sellaisista luonnottoman kaarevista tai aaltoilevista kulmista jotka ohenevat hurjasti loppua kohden, vaan luonnollisen ja selkeän malliset ovat enemmän omaan makuuni sopivia.


Tiia loihti minulle microbladingilla, eli kulmien 3D-pigmentoinnilla tosi kauniit ja luonnolliset kulmat. Toimenpide on perusidealtaan kuin tatuointia, mutta erona on se että viivat tehdään vain ihon ylimpään kerrokseen, eli lopputulos ei ole täysin pysyvä. Väri kestää iholla ihotyypistä ja ihon paksuudesta riippuen noin vuoden. Oma ihoni on melko paksu ja harmillisen rasvainen, joten epäilen että omalla kohdalla touch upin eli kulmien vahvistamisen aika on jo joskus loppuvuodesta.
Itse toimenpide koostuu neljästä eri vaiheesta; muotoilusta, itse toimenpiteestä, paranemisesta ja vahvistuksesta. Ensin Tiia muotoili minulle kulmien ääriviivat kynällä. Tässä vaiheessa tehtiin pieni välitsekkaus ja varmistettiin että kulmat näyttävät omaan silmääni hyviltä ja symmetrisiltä. Apuna muotoilussa käytettiin mm. sovellusta, jolla kulmista otetusta kuvasta voidaan tarkistaa kulmien muotoa ja symmetrisyyttä. Kun malli todettiin hyväksi, Tiia teki ensimmäiset viillot ihoon ilman puudutusta. Tämä oli koko toimenpiteen ikävin osuus. Silmät kyynelehtivät ja aivastutti koko ajan. Onneksi tämä vaihe ei kestänyt kuin hetkisen, ja kulmiin päästiin levittämään puudutevoide. Tämän jälkeen operaatio oli huomattavan paljon mukavampaa, tuntui vain hiukan kuin ihoa olisi raaputettu. Ei siis enää kivuliasta ollenkaan. Kun puudutteen teho rupesi laimenemaan, Tiia lisäsi puudutetta ja homma jatkui taas ihan kohtuullisen miellyttävänä. Viillot tehdään steriilillä instrumentilla jossa on pieniä teriä. Väriaine viedään ihoon sen avulla. Väriaine on luonnollista, eikä sisällä esimerkiksi metalleja. Lopputulosta tarkisteltiin pariin otteeseen ja Tiia kyseli myös minun mielipidettäni kulmien mallista ja vahvuudesta. Kaiken kaikkiaan toimenpiteessä meni parisen tuntia. Tiia teki todella tarkkaa työtä ja itselläni oli luottavainen olo siitä että lopputuloksesta tulee mieluisa.
Kuvassa kulmani juuri toimenpiteen jälkeen. Mielestäni lopputulos oli tosi luonnollinen ja kulmien malli onnistunut.

Tästä alkaakin sitten kolmas eli paranemisvaihe, joka kestää 3-10 päivää. Tuona aikana iho saattaa punoittaa ja itselläni kulmat kutisivat jonkin verran. Ihoon muodostuu paranemisvaiheen aikana rupea, joka vähitellen kulmista irtoaa. Tässä vaiheessa kulmat näyttivät melkoisen tummilta ja vähän hurjilta, mutta näky ei kuitenkaan ollut mitenkään niin silmiinpistävä, että olisi ollut tarve vältellä julkisia paikkoja. Paranemisvaiheen aikana kulmia piti rasvata säännöllisesti, itse käytin siihen kookosöljyä sekä Bepanthenia.

Neljännessä vaiheessa, noin kuukauden kuluttua, kulmiin tehdään vahvistus eli ns. touch up. Paranemisvaiheessa kulmieni väri haalistui melko paljon, mikä onkin ihan luonnollista. Oma ihotyyppini on tosiaan melko paksu ja rasvainen joka tahtoo olla vähän hankala värin keston kannalta. Alla kuva kulmista nelisen viikkoa pigmentoinnin jälkeen ennen touch upia. Kulmien muoto näkyy melko selvästi jo, mutta väri on vielä turhan haalea.

Touch upin jälkeinen lopputulos näkyy alla. Touch upin Tiia teki myös todella huolella, mutta nyt kulmien malli oli jo siinä määrin valmiina, ettei aikaa mennyt enää muuhun kuin itse värin laittamiseen. Siinäkin tosin reilu tunti vierähti.




Mitä tuumaatte lopputuloksesta? Nämä viimeiset kaksi kuvaa on otettu noin kuusi viikkoa touch upin jälkeen. Mielestäni kulmat ovat ihan luonnolliset ja eivät ainakaan yhtään liian tummat. Oletteko te harkinneet tai jo käyneet 3D -pigmentoinneissa?
 (Viimeisistä kahdesta kuvasta iso kiitos Modernisti kodikkaan Kertulle).