2014/09/14
Päivän asu
Viikonloppuna pääsimme juhlimaan entisen naapurimme puolivuosisatajuhlia. Juhlat pidettiin Lappeenrannassa ja olikin tosi kivaa päästä tutussa kaupungissa käymään. Asuimmehan tuolla melkein vuosikymmenen. Ilahdutti myös se, että saimme kutsun syntymäpäiväjuhliin, vaikka emme kovin tiiviisti ole ehtineet ja pystyneet entisiin naapureihimme yhteyttä pitämäänkään. Ei me ehkä sitten ihan surkeita naapureita oltu. :)
Mikä siinä aina muuten onkin, että juhliin valmistautumista ei vaan osaa aloittaa riittävän aikaisin. Tai siis tässä tapauksessa matkaan ei tajuttu lähteä tarpeeksi ajoissa. Hirveä kiire ja säätö matkalla. Tyypillistä. Kaikesta kiireestä huolimatta ehdittiin käydä ennen juhlia ottamassa pikaiset asukuvat hotellin lähellä sijaitsevassa puistossa. Uusi Balmuir Helsinki-huivikin pääsi jo käyttöön. Voi että tuo huivi on ihana! Niin pehmeä ja aivan upean tuntuinen iholla. Harmitti suorastaan että juhlissa oli niin lämmin ettei huiville juuri tarvetta ollut.
Musta mekko on Espritin. Ostin sen toissa talvena hyvästä alennuksesta ja tuota mekkoa on jo useamman kerran tullut käytettyäkin. On asiallinen, mutta toisaalta sopivan rento myös epämuodollisempiinkin tilaisuuksiin. Mekossa on mm. taskut!
Tänään aamulla herättiin ajoissa ja ehdittiin käymään Habitaressa. Siitä teen oman juttunsa jossakin välissä ehtiessäni. Etukäteen voin tunnustaa vähän pettyneeni messuihin, mutta sisustus- ja designintoilija tuostakin huolimatta bongasi messuilta yhtä jos toistakin aika ihanaa.
Mukavaa sunnuntai-iltaa ja tsemppiä kaikille alkavaan viikkoon! Muutamia uusia lukijoita on myös tipahdellut viime aikoina blogiini, olen siitä tosi iloinen. Sydämellisesti tervetuloa kaikki uudet lukijat, toivottavasti viihdytte mukana! <3
-Liina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oikea kaunotar olet! <3 Upea tuo huivi :) Mä voisin elää loppuelämäni parilla vaatekappaleella, yksi niistä olisi juurikin musta rento kotelomekko! :)
VastaaPoistaKiitos kovasti, ihan tässä nolostuu... Huivi on aivan ihana, tykkään siitä tosi paljon!
PoistaOikeassa olet, hyvin istuva ja mukava musta kotelomekko on kyllä yksi vaatekaapin peruspilareista. :)
Oi mikä kaunotar! Ja voi miten kauniisti sopiikaan yhteen tuo musta mekko ja Balmuirin huivi. Tuo yhdistelmä pitääkin pistää korvan taakse :)
VastaaPoistaAurinkoista alkanutta viikkoa toivottelee eräs, jolla samainen huivi kaulassa :)
Voi kiitos Marja. <3
PoistaBalmuirin huivi on tosi ihana ja tykkään kun on mukavan ohutta materiaalia, menee siis hyvin sisävaatteidenkin parina.
Tyylikäs asu! Tykkään tosi paljon!! Mukavaa alkanutta viikkoa <3
VastaaPoistaKiitos Ruut. <3
PoistaSinulle ihanaa viikonloppua! (Miten tämä viikko muka näin tässä vain hurahti?!)
Wautsi! Aina niin tyylikkäänä! Ja tuo huivi on upea ♡ Nuo Espritin kotelomekot kuuluu vaatekaapin luottovarusteisiin, ihan vaan muutamalla kappaleella :D
VastaaPoistaKiitti kovasti, Henna! Huivi on kyllä aivan mielettömän ihana, voin suositella sitä todella lämpimästi.
PoistaMulla ei Espritin mekkoja olekaan kuin tuo yksi (tai no, sellaisia kesähepeneitä on mutta ei niitä lasketa). Työvaatteita (talvisempia mekkoja etenkin) pitäisikin hiukan päivittää ja Esprit voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Hinta-laatusuhde on mielestäni ihan ok.
Upea kaunotar olet ja niin tyylikäs! :)
VastaaPoistaKiitos kauniista kommentistasi. <3
Poista