2015/03/29

Paluu arkeen


Onnin kuolemasta on nyt kaksi viikkoa. Tuntuu iäisyydeltä ja silti samaan aikaan silmänräpäykseltä. Arki pakottaa silti meidät kaikki eteenpäin ja jatkamaan normaalia elämää. Reilu yksitoista vuotta sitten mennessämme naimisiin, pappi sanoi puheessaan: "Onni on piilotettu arkeen". Tuo lausahdus jäi puheesta mieleeni ja se on kyllä niin totta kuin vain voi olla. Onni on arjessa, sen iloissa ja suruissa. Tutuissa rutiineissa ja harvinaisemmissa juhlahetkissä. Perheestä ja rutiineista on viime aikoina tullut pidettyä entistä tiukemmin kiinni.


Isompi lapsi oli tehnyt käsityötunnilla Onnille naulakon. Kymmenenvuotias murehti, ettei naulakko ehtinyt käyttöön. Laitettiin se tuulikaapin seinälle avaimia varten, vaikkei se sille tarkoitettuun käyttöön ehtinytkään.


Rauhallista palmusunnuntain jatkoa. Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne. <3

2015/03/22

Raskas ja surullinen viikko

 
 
                                                   Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,
                                                   saat kulkea rajalla ajattomuuden.
                                                   Olet kimallus tähtien, pilven lento,
                                                   kasteisen aamun pisara hento.
 
 
Rakas ystävämme ja perheenjäsenemme nukkui ikiuneen viikko sitten. Onnilla alkuvuodesta todettu henkitorven ahtauma ja sydämen vajaatoiminta veivät koiran lääkityksestä huolimatta niin huonoon kuntoon, että ainoa koiralle oikea ratkaisu oli meille se kaikista vaikein, eli päästää Onni koirien taivaaseen.
 
Vein Onnin viime sunnuntai-iltana päivystykseen, kun koiran hengitys oli todella työlästä ja koira kärsi selvästi. Onnin oloa yritettiin kaikin mahdollisin keinoin helpottaa, mutta lopulta jouduin eläimen omistajan vaikeimpaan tilanteeseen, antamaan luvan koiran lopettamiseen.
 
En  muista milloin olisin itkenyt niin paljon kuin viikko sitten. Autolla kotiin ajaessani kyyneleet sumensivat silmät niin ettei ajamisesta meinannut tulla mitään. Kotimatkalla näin kirkkaalla tähtitaivaalla tähdenlennon. Itkuin keskellä ajattelin; sinne se Onni nyt meni, tähdeksi taivaalle.
 
Ensimmäinen yö oli kamala, heräsimme koko perhe pienintä lukuun ottamatta keskellä yötä ja vain itkimme. Itkua on riittänyt senkin jälkeen, mutta se musertavin ja raastavin ikävä alkaa onneksi väistyä. Suru muuttaa muotoaan, ja muuttuu vähitellen kaipaukseksi ja haikeudeksi. Alkuviikko meni aika apeissa tunnelmissa ja huolehdimmekin asiat niin, ettei koululainen joutunut tulemaan yksin kotiin vaan aina oli jompikumpi vanhemmista vastassa. Lapset onneksi pääsevät surullisista ja vaikeista asioista ihmeen nopeasti yli, enää ei onneksi lasta itketä kesken kaiken vaikka Onni tulisikin mieleen.
 
Alle kokosin muutamia kuvia vuosien varrelta. Onni oli meille maailman paras  koira, tietenkin. Se toi elämäämme mielettömät määrät iloa, hellyyttä, aktiivisuutta ja lempeyttä. Aika kultaa muistot, eikä pentuajan rikkoontuneita tavaroita tai muita koiranomistajan elämään kuuluvia ikävämpiä puolia tietenkään viitsi muistella. Kiitos että olit osa elämäämme Onni. <3
 


















 

 


 
Tähän viimeiseen kuvaan kiteytyy Onnin elämänasenne: Elämä on ihanaa! Täysillä mennään ja aina valmiina kaikkeen. <3
 


2015/03/08

Mökin kylpyhuone ja sauna - edullinen remontti | Bathroom and sauna - affordable renovation

Viikonloppu vietettiin mökillä ja tänään huhkin hiukan enemmän siivoilun ja järjestelyn osalta. Pesin ikkunat, vaihdoin kaikkien lakanat, raivailin ylimääräisiä kamoja syrjään jne. jne. Hommaan meni kaikkinensa kuutisen tuntia ja vieläkin jäi vähän kesken. Ensi viikonloppuna vielä vähän lisää, sillä saamme vieraita joita varten on syytä vähän laitella paikkoja. ;) Siivouksen lomassa nappasin muutamia kuvia kerrankin siististä wc:stä ja kylpyhuoneesta. Kylpyhuone ainakaan ei ole aiemmin blogissa tainnut näkyä?

Mökin wc remontoitiin viitisen vuotta sitten kun. Vähän harmittaa ettei ennen-kuvia ole teille tarjoilla, mutta toisaalta osaatte varmaankin kuvitella 25 vuotta kuluttavaa elämää nähneen wc:n. Wc on pikkuruinen ja budjettiremontin toteutti mieheni. Aikataulu remontissa oli todella tiukka, tyyliin "jouluksi mökille". Tietyissä viimeistelyjutuissa tuo hoppu saattaa tarkkasilmäiselle näkyä. ;)

Pyrimme edulliseen lopputulokseen tekemällä osittain "kalusteet" itse. Niinpä allastaso ja valolippa on diy-meinigillä tehtyjä. Peili on Ikeasta, samoin pöntön päällä takaseinällä oleva kippikaappi, joka kuvissa ei valitettavasti näy.
Allas on muistaakseni Kodin Terrasta löytynyt edullinen malli.
Hana oli ainoa osa johon vähän enemmän panostettiin, Oraksen Cubista.




Kylpyhuone sen sijaan remontoitiin vasta pari vuotta mökkiä asutettuamme. Remontti hoitui muilta osin mieheni voimin, mutta vesieristykset ja laatoitustyö teetettiin ammattilaisella. Tässäkään ei ylimääräisiä euroja haluttu tuhlata, joten materiaaleiksi valikoitui hyvin edullisia peruslaattoja. Seinässä 20x30cm mattavalkoinen laatta ja lattialla musta 10x10cm. Suihkun taakse laitettiin tehosteraita (joka kyllä nyt jäisi laittamatta jos uudelleen remontoitaisiin)...
Suihkuseinä on samasta lasitusliikkeestä kuin kodinkin suihkuseinä. Tilattiin mittojen mukaan ja loistavasti onnistui. Asennuksen hoiti mieheni.
Kylpyhuoneessakin Oraksen Cubista sekoittajana.



Säilytystilaa mökillämme on aika vähän, eikä sitä kylpyhuoneen melko isosta koosta kovin paljoa saatu järjesteltyä. Pesukoneen päälle seinälle laitettiin Ikean hyllyt, joissa säilytetään mm. pyyhkeitä, laudeliinoja ja pesuaineita. Puiset käsittelemättömät hyllyt ovat säilyneet kosteassa tilassa todella hyväkuntoisina vaikka shampoopulloista vettä usein hyllyille valuukin.



Sauna on kokonaisuudessaan tervaleppää. Mieheni tuunaili lauteet ja jakkaran itse. Tässäkin säästeltiin oikein urakalla, sillä ritilätkin sirkkelöitiin ja hiottiin itse leveämmistä laudoista. Kiukaan taustaseinä on alennuksesta löytynyttä kiveä. Jonkin verran kiveä on rapissut irti, se taitaa selittää miksi aikoinaan alennukseen oli laitettu?



Pieniä unohtuneita juttuja osuu silmään vielä parin vuoden jälkeenkin, näköjään yksi lista tuolta katon rajasta on unohtunut. Eipä ole saunomista haitannut.


Haluattekos muuten nähdä miltä saunassa ja pesuhuoneessa näytti ennen? No, tässä niitä joka tapauksessa tulee:




Ihanaa sunnuntai-illan ja naistenpäivän jatkoa kaikille!

///

Bathroom and sauna (+toilet) from our summer house before and after renovation.

2015/03/06

Lomalla Puerto Ricossa - Holiday in Puerto Rico

Räntää on vihmonut koko viikon taivaan täydeltä, joten nyt on ihan hyvä hetki fiilistellä hiihtolomaviikon aurinkolomaa. Vietimme 21.2 - 29.2 välisen ajan Gran Canarialla. Varasimme matkan vain kolmisen viikkoa ennen lähtöä, ensin suunnitteilla olleen hiihtoreissun peruunnuttua. Kanarian saaret ovat tuttu kohde, siellä ollaan perheen kanssa oltu useita kertoja. Kohde on mielestäni todella hyvä talvella tehtyä viikon aurinkolomaa ajatellen. Aikaeroa ei ole kuin kaksi tuntia ja lentoaika on lastenkin kanssa siedettävät kuutisen tuntia. Lisäksi säät ovat ainakin meitä lähes aina suosineet.

Majoituimme Clubhotel Riu Vistamarissa. Hotelli oli ihan kohtuullinen ja hintaan sisältyvä all inclusive lasten kanssa ihanan helppo. Hotelli oli perussiisti ja henkilökunta todella ystävällistä. Itse olisin toivonut että huone olisi ollut hiukan suurempi, ns. kaksio, sillä nyt majoituimme koko poppoo yhdessä ja samassa huoneessa. Mitään erityistä luksusta tästä hotellista on turha lähteä hakemaan, mutta jos perussiisti isohko hotelli ja normaalitasoinen all inclusive-ruoka kelpaa, tämä on ihan kelpo vaihtoehto.

Lähtökohtana meillä oli saada aurinkoa, lämpöä ja rentoa yhdessäoloa. Tämä kaikki toteutui kyllä hienosti. Lapset saivat uida niin paljon kuin jaksoivat ja altaalla vietettiinkin tosi paljon aikaa. Minäkin ehdin lukea loman aikana neljä kirjaa, ja olin enemmän kuin tyytyväinen allaspäivien määrään. Välillä on toki mukava vähän vaihtaa maisemaa ja tehdä muutakin kuin kääntää kylkeä aurinkotuolissa, joten tehtiin muutama pieni retki lähialueelle. Meillä oli vuokra-auto käytössämme koko viikon ja se osoittautui kyllä tosi hyväksi ratkaisuksi. Ei tarvinnut miettiä lentokenttäkuljetuksia (varattiin hotelli ja lennot erikseen, eikä matkaan siten sisältynyt erillisiä kuljetuksia kentältä/-lle) ja saatiin vaihtaa maisemia ihan omien tuntemuksien ja aikataulujen mukaan.


Kävimme koko perhe kamelisafarilla, mikä oli ihan hauska kokemus. Maspalomasin dyynit ovat upeat ja kamelit olivat tosi sympaattisia. Tosin aina näissä turistikohteissa, joissa pääosassa ovat eläimet, mietin sitä miten onnellisia eläimet sitten kuitenkaan ovat. Ristiriitaisia tunteita herää väkisinkin.


Kuljettiin letkassa dyynien välissä puolen tunnin ajan, mikä olikin ihan riittävä aika. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja ehkäpä sitä itse olisi kaivannut vähän vauhdikkaampaa menoa jos pidempi matka olisi taivallettu. Näissä kuvissa ollaan muuten kaikki vielä aika kalpeita. :)


Ainoana aavistuksen pilvisempänä päivänä päätettiin ajella läheiseen Puerto Moganin kalastajakylään. Paikkaa kutsutaan pieneksi Venetsiaksi ja ihan hurmaava pikkuinen rantakaupunkihan tuo olikin! Käytiin mukavassa rantaravintolassa syömässä ja muuten vain ihmeteltiin rantakadun vilinää.





Kuten jo mainitsin, isoin osa lomaa oli aurinko ja uiminen. Tai oikeastaan sukeltelu, sillä pienempi lapsi ei juurikaan pinnalla vaivautunut uimaan, sillä innostui sukeltamisesta oikein kunnolla kun viimeinkin sukelluslasit olivat hänelle sopivan kokoiset eivätkä päästäneet vettä. Altailla saatettiin viettää aikaa melkeinpä koko päivä, jos ei lähdetty mihinkään retkeilemään. Näissä kuvissa näkee jo että hiukan on aurinkoa saatu. Lapsiin läträsin melkein koko loman 50 suojakertoimella varustettua aurinkorasvaa ja itsekin käytin 30 suojakerrointa. Tuo viisikymppinen riitti aika hyvin eikä lapsilla iho juurikaan punoittanut vaikka koko päivä auringossa oltiinkin. Kolmekymppinen oli minulle aavistuksen liian vähän, sillä aika perinteiseltä punanahkaiselta turistilta näytin varsinkin ensimmäisinä päivinä. :D



Hotelli sijaitsi reilu pari kilometriä Puerto Ricon keskustasta. Saatiin houkuteltua lapset lähtemään sinne kävellen ja kaunista rantareittiä pitkin tuo matka taittuikin ihan mukavasti. Paluumatka tehtiin portaita (noin 700) kiiveten eri reittiä pitkin ja 500 porrasta kannoin nuorempaa lasta reppuselässä kantaen. Ihan hyvä jalkatreeni. :)

Lapset tykkäsivät Puerto Ricon rihkamakaupoista ja isompi ostikin uudet puhelimen kuoret sekä rannekoruja itselleen ja kavereille tuliaiseksi. Itse en muuta järkevää shoppailtavaa tuolta löytänyt, eikä shoppailu itsetarkoitus kyllä ollutkaan, kuin kosmetiikkaa. Laadukas kosmetiikka on tuolla ainakin 30% edullisempaa kuin Suomessa ja mukaan tarttuikin mm. Diorin aurinkopuuteri, Cliniquen irtopuuteri, Biothermin Skin Glow-öljy sekä pari tuoksua.


Muutamat aamulenkitkin kävin näissä upeissa maisemissa juoksemassa ja kävin muutaman kerran hotellin kuntosalillakin. Ihan löhölomaksi ei onneksi matka siis mennyt, mikä hieman lievitti all inclusiven tehokkaan hyödyntämisen aiheuttamaa huonoa omaatuntoa... Kieltämättä sitä tuolla jatkuvasti notkuvien ruoka- ja juomatiskien äärellä mietti, että jos elämä olisi ainaista all inclusivea ja aurinkolomaa, niin eihän mikään tuntuisi miltään. Mieluummin sitä nauttii sen yhden laadukkaan kahvin kahvilassa rauhassa nautiskellen, tai juo lasillisen laadukasta viiniä hyvän ruoka-annoksen seurana, kuin mättää ruokailusta toiseen lautasen täyteen kaikkea mahdollista herkkua ja juo muovimukista hanaviiniä. Ei se määrä vaan se laatu. Ja se, ettei kaikkea aina ole tarjolla rajattomasti. :)


Ihanaista viikonloppua kaikille! Me päästään viimeinkin hakemaan Onni kotiin. Ihanat vanhempani pitivät koirulaista kaksi pitkää viikkoa luonaan hoidossa, joista toinen viikko oli ihan puhdasta extraa, jotta koira saataisiin Into-kissaan siedättymään. Nyt näyttää jo hyvältä, sillä loppuviikon aikana Onni ja Into on voitu pitää vapaana samassa tilassa ja eilen söivät jo korvat toisiaan hipoen vierekkäisiltä ruokakupeilta. Ei olisi uskonut, sillä "verenhimoinen" terrieri yritti alkuun vain ja ainoastaan päästä kissaan käsiksi (tassuiksi) ja haukata siitä palasen...

///

We spent our holiday in Gran Canaria, Puerto Rico. It was all fun and sunny! :)