2016/11/30

JOULUN TUNTUA

Pimeän vuodenajan pelastus on vähitellen alkava joulun odotus. Ihan pikkuisen otin tänä vuonna varaslähtöä kaamosta taltuttamaan ja ripustin yksinkertaisen valkoisen tähden ikkunaan valoa tuomaan jo marraskuun alkupuolella. Pimeää vastaan taistelu on mielestäni sallittu ihan kaikin keinoin, eikä paperitähti sentään niin jouluinen vielä ollut. Muilta osin joulukoristeiden etsiminen ja esille laittaminen sen sijaan alkoi vasta viime viikonloppuna ensimmäisenä adventtina. 
 



Joulukukista suosikkini on ehdottomasti valkoinen hyasintti. Ne ovat mielestäni kaikista kauneimmillaan ihan nupullaan, enkä oikeastaan edes tahtoisi niiden avautuvan. Tuoksu on huumaava ja tuo niin paljon muistoja ja joulun tuntua, mutta ulkonäöltään hyasintit vähän repsahtavat kun kukat venyvät täyteen mittaansa ja avautuvat.
Kaunis ja superyksinkertainen asetelma hyasinteista tulee TineK:n marokkolaiskulhossa. Siihen ei enää ylimääräisiä koristeita ja muuta rekvisiittaa mielestäni kaivata. TineK:n kaunis tuoksukynttilä sopii kivasti yksinkertaiseen asetelmaan Nur -tarjottimen päälle, jonka onnekkaasti voitin Oblik -blogista jokin aika sitten.





Adventtikynttilöinä toimivat tänä jouluna Iittalan Pinot. Ne ovat harmi kyllä poistuneet jo valikoimista, mutta niitä olen onnistunut löytämään alelaareista ja kirppiksiltä tosi edulliseen hintaan. Ovat kauniit ihan pelkästään pinottuinakin, siitähän tuo nimikin.


Muut joulukoristeet odottelevat vielä esille laittamista. Tässä vaiheessa arsenaali kauniita kynttilöitä, muutama joulukukka ja parit jouluvalot riittävät hyvin. Keittiön pöydällä pönöttää lasivaasissa piskuinen kuusi, jonka juurineen nappasin mukaani mökkirannasta. Siitä kuvan löydät instagramista. Pikkuhiljaa tulee hyvä. Edelleen toitotan sitä, että joulu tulee fiilistellen askel kerrallaan. Kaiken ei tarvitse olla valmista kertarysäyksellä, kun oikeasti ihan parasta on se kaikki leppoisasti tapahtuva jouluun valmistautuminen. Tämä alleviivattuna itselleni muistiin.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kaunista. <3 Mukavaa joulukuun alkua sinne! *<|:)

    VastaaPoista
  2. Mulla oli ensimmäinen joulu pitkään aikaan, että aloitin joulujutut vasta nyt tällä viikolla. No, jos ei torttujen syömistä ja yhtä pientä kinkku-porkkanalaatikko hetkeä lasketa ;) Kauniita näyttää siellä! Mukavaa alkanutta joulukuuta!!!

    VastaaPoista
  3. Mä oon niin samaa mieltä: parasta on justiin se valmistautuminen :) Itse olen nyt parina lauantaina ottanut "joulupäivän" - kuunnellut joululauluja, askarrellut joulukortteja, leiponut torttuja ja juonut glögiä, suunnittelut joululahjoja sekä vähän vain kurkkinut joulutavaralaatikkoon. Ollut ihan parasta!

    VastaaPoista
  4. Kynttilöistä tulee jo ihan joulufiilis! :) Minäkin oikein kihelmöin ajatuksella, että voisi taas ottaa muutaman joulukoristeen lisää esille.. :)

    VastaaPoista