2016/04/28

PARSAA JA PARMESAANIA



Vihreän parsan sesonki on käynnistynyt ja kaupoista löytyykin ihania pulleita parsanippuja edulliseen hintaan. Kotimaista parsaa saamme vielä tovin odotella, mutta sitä ennen minä käytän hyvillä mielin tuontiparsaakin. Aiemmin valmistin parsan pääasiassa keittämällä tai grillaamalla, mutta nyt olen löytänyt uuden suosikkitavan parsan valmistukseen.


Enää en grillaa tai keitä, vaan valmistan parsan uunissa! Parsa kypsyy näppärästi joko uunipellillä tai uunivuoassa, oliiviöljyllä pirskoteltuna. Vihreä parsa on siitäkin helppo valmistaa, ettei sitä tarvitse kuoria sillä kuori on niin ohutta ja pehmeää. Riittää kuin napsaisee varren tyvestä kuivahtaneen kannan pois.

 

Parmesaanilla kuorrutettu parsa on herkullista ihan sellaisenaankin, mutta helpon lisukkeen isommallekin ruokailijamäärälle tästä saa. Parsa sopii hyvin grillatun lihan tai vaikkapa kalan kanssa tarjottavaksi ja minä suunnittelin tätä vappumenun osaksi.

Nyt odottelen että kotimainen parsa kypsyisi. Sitä kasvattaa naapurimummo-Ikko tuossa ihan pensasaidan toisella puolella puutarhatilkullaan. Muutamia parsanvarsia hän aina meillekin antaa ja täytyy kyllä sanoa että niiden makua ei voita  mikään.

Mukavaa vapun odotusta!

Liina


17 kommenttia:

  1. Voi nams! Kuulostaa aivan mielettömän herkulliselta!!
    Kivaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! Tämä on kyllä superhelppo alkukesän herkku. :)

      Poista
  2. Just tänään katselin jotain parsan kuvia ja mietin, että onkohan se hyvää :) Tää sun versio ainakin näyttää tosi herkulta :)

    VastaaPoista
  3. Ei voi olla helpompaa. Mulla jäi parsat kyllä kauppaan tänään. Näyttivät kuivilta puunrungoilta :( Täytyy odottaa, että kohdalle osuu vähän tuoreempaa satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kuivuneet puumaiset parsat kannattaa jättää suosiolla kauppaan. Niitäkin valitettavan usein kaupasta saattaa löytää, tosin nyt satokausi on niin hyvällä mallilla että tuoreen hyvän parsan löytää melkeinpä mistä vaan.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Taitaa löytyä meidänkin vappupöydästä:)

    VastaaPoista
  5. Testasimme tätä tänään, NAM! Kiitos hyvästä reseptistä :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos reseptistä, tätä on pakko kokeilla!

    VastaaPoista
  7. It looks very good! I love asparagus. :)

    VastaaPoista
  8. It looks very good! I love asparagus. :)

    VastaaPoista
  9. En oo ikinä maistanu parsaa. Pitäisiköhän tuota kokeilla tällä sun ohjeella... Syödäänkö nuo parsat ihan kokonaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan. :) Parsat syödään kokonaan, ennen kypsennystä (keittäminen, höryttäminen, parilointi tai esim. grillaaminen)vain poistetaan puumainen tyvi. Kuoria ei tarvitse, jos parsa on tuoretta. Valkoinen parsa vaatii mielestäni useammin kuorimista, sitä meillä tosin valmistetaan harvemmin.

      Poista