Kuinka moni tunnustaa aloittavansa uuden vuoden jälkeen terveellisemmän elämän? Minä ainakin. Joka vuosi. Eikä tätä perinnettä ole syytä tänäkään vuonna katkaista. Parhasta tietysti olisi jos säännöllinen liikunta ja järkevä syöminen olisi arkipäivää jokaisena päivänä vuoden aikana, mutta minun kyllä on tunnustettava, että arjen kiireissä noista on liian helppo lipsua.
Jotta homma ei lipsahtaisi tutuille raiteille heti alkumetreillä, motivaation ylläpitämiseksi ilmoittauduttiin alkukesästä juoksemaan juoksutapahtumaan 15km. Metsässä, polkuja pitkin! Ainakin tuon ilmoittautumisen jälkeen olen käynyt lenkillä jo useamman kerran, kuin koko joulukuun aikana yhteensä. Olen myös hyödyntänyt kotona olevia irtopainoja ja crosstraineria.
Lapset saivat joululahjaksi puolapuut. Ovat miehen kotoa ja ainakin 30 vuotta vanhat. Ne hiottiin ja käsiteltiin vaalealla puuvahalla. Nyt on hyvä roikkua ja tehdä vatsoja. Ja kiipeillä niin halutessaan. :D
Yllä olevassa kuvassa näkyvät raaka-aineet uuteen suosikkijuomaani. Isossa kattilassa keitellään sitruunalohkoja ja inkivääriä. Halutessaan juoma makeutetaan hunajalla. Tätä olen tänäkin aamuna juonut jo useamman lasillisen. Erityisesti flunssajuomana suosittelen!
Mukavaa loppiaista ja reipasta loppuviikkoa!
-Liina
\
I started new life once again. I try to excercise at least three times/week and eat healthier. Wish me luck!
Aivan ihania, raikkaita kuvia! Tsemppiä freshiin alkuun ja koko vuoteen! :)
VastaaPoistaKatsoinkin että tutun näköiset puolapuut. Tykättiin roikkua niissä selkä puolapuita vasten ja pää allaspäin. S.
VastaaPoistaPuolapuut <3 Niistä olen haaveillut omillekin lapsille! Jep, tervetuloa terveellinen tammikuu, again! ;) Ihanalta kuulostaa tuo juoma, menee pakko kokeilla-listalle.
VastaaPoista