2015/01/13
UUTTA DIY-TAIDETTA MÖKILLE | DIY ART AT OUR SUMMER HOUSE
Mökillä viikonloppuna käydessämme sain viimeinkin kuvattua jo pidemmän aikaa sitten tekemäni sulkataulun. Kuvia katsellessani huomaan että puunsävyä on mökissä kyllä aika tavalla. Jaksaisikohan nuo kaikki tuvan seinät sutia kuultovalkoisella? Mitä olette mieltä, kannattaisiko vaiva?
Pöydällä olivat vielä joululta jääneet hyasintit. Ne nakkasin roskikseen ja tilalle ei löytynyt tähän hätään muuta kuin yksi onneton risu pihalla olevasta lumipalloheisi-pensaasta. Sen leikkasin pari kesää sitten julmasti alas, saa nähdä vieläkö kiukuttelee eikä tee ensikään kesänä kukkia. Viime kesä meni nimittäin täysin kukatta raasulla.
Normann Copenhagenin musta kynttilänjalka ihastuttaa edelleen. Vähän harmittelen, miksen reissulta ostanut toista, korkeampaa, tuolle kaveriksi. Tuossa on kynttilöitä poltettu loppuun jo monen monta. Kynttilänkärytysinto (ja fuskaavat takan luukut) takaavat taas kevääksi mustaa vettä ikkunoita pestessä...
Mukavaa tiistaita kaikille lukijoille! Kuulisin muuten mielelläni minkälaisia juttuja tykkäätte lukea? Olisiko postaustoiveita tai jotakin mistä ehdottomasti ei kannata jaaritella?
-Liina
\\\
New diy feather art at our summer house.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mun mielestä toi puunsävy sopii hyvin mökille. Tuo kodikkuutta ja lämpöä. Kotona en haluais noin paljon puuta, mutta mökki saa näyttää mökiltä. Teillä onkin aivan ihana mökki. Mietin vaan, miten uskallat noita kaikkia ihanuuksiaa säilyttää mökillä. Nykyään kun uutisoidaan niin paljon mökkivarkauksista.
VastaaPoistaKiitos mielipiteestäsi! Minäkin tykkään että mökillä on vähän eri fiilis kuin kotona ja puun sävyä saa tosiaan olla enemmän. :)
PoistaMökillämme on tosi vähän oikeasti varkaita kiinnostavaa tavaraa ja ollaan kyllä varkauksia vastaan varauduttu hälyttimin ja kameroin. Vakuutus tietysti viime kädessä korvaa jos varkaita käy.
Ihanat taulut ja noi ruokapöydän tuolit!!!!! Mistä tuolit on, jos saan kysyä?
VastaaPoistaKiitos kovasti Tiina! Tuolit on Arena 022:t
Poistahttp://www.piiroinen.com/kalusteet/istuimet/arena-022/
Olen vuosikausia vältellyt puuta, mutta nyt jostain syystä se alkaa hiipimään takaisin mieleen. Eli minäkin jättäisin puulle. Kaunista on teillä! 😊
VastaaPoistaPuu on kyllä ihana materiaali, mutta mietityttää kyllä tuo sen määrä mökillä. Kaikki jotenkin sekoittuu toisiinsa eikä mikään oikein pääse esille? No, mietitään, mietitään... :D
PoistaPuun puolesta liputan minäkin. Aito materiaali, jonka voi mielestäni antaa näkyä sellaisenaan, etenkin juuri mökillä.
VastaaPoistaPuu on kyllä aitoudessaan vailla vertaa ja ihanan lämmin materiaali myös. Meneepä päätös hankalaksi, sillä tykkään kyllä myös vaaleasta puusta! :)
PoistaVoi, kun itselläkin olisi mökki! <3 Teidän on niin kutsuva ja kaunis. :)
VastaaPoistaKiitos Kristiina. <3 Ollaan kyllä mökistä tosi kiitollisia ja onnellisia!
PoistaYmmärrän hyvin innon sävyttää puuseinät vaaleammaksi, mutta silti sanoisin että jätä ainakin "tuvan" (oletan vaan että tuo olisi avointa tupamaista tilaa) seinät noin! Tuo jotenkin sitä lämpöä ja kodikkuutta joka sopii mökille. Mutta mitä jos maalaisitte kuultovalkealla takana näkyvän makkarin seinät?
VastaaPoistaOlet ihan oikeassa, tila on avointa, juurikin tupamainen. Yksi pienistä makuuhuoneista onkin vaaleaksi jo käsitelty, ja siitä tuli kyllä mielestäni tosi kiva. Saa nähdä miten hommassa käy ja saadaanko yhtään seinää loppujen lopuksi käsiteltyä. :D
Poista