2015/01/25

Minulta minulle - String System

Vietin tuossa hetki sitten syntymäpäiviä. Olen vapauttanut miehen lahjanostosta, sillä se ei hänelle kovin mieleistä puuhaa ole (täytyy kyllä mainita, että sain sitten kuitenkin ihanan kukkakimpun sekä suklaata) . En siis odota yllätyspaketteja vaan lahjon itse itseäni. :D Viime vuonna sain lahjaksi uuden valaisimen ruokapöydän päälle. Tänäkin vuonna päätin jatkaa hyväksi havaittua linjaa: ajatonta ja laadukasta designia jonka arvo säilyy.


Haikailin tv:tä myös olohuoneen puolelle. Naurattaa vähän, sillä jossakin blogissa luin anonyymin kommentista, ettei missään sivistyneessä kulttuurikodissa tv ole keskeisimmällä paikalla kotia. No terve, me ei kyllä nyt sitten halutakaan olla mikään sivistynyt kulttuurikoti, jos tv:n paikka on asia joka sen määrittelee. Nyt testataan makuuhuoneen tv:llä tuleeko olohuoneessa sitä katseltua ja kuinka käytännössä koko homma isossa ja korkeassa tilassa ylipäätään toimii. Kaikki johdot onkin sen takia ihan miten sattuu kun vasta testaillaan.


Yllä olevassa kuvassa näkyy myös loppuvuodesta tekemäni kirppislöydöt, siniset Iittalan Pino-kynttilänjalat. Taisin niistä maksaa 4 euroa kappaleelta. Ennestään noita löytyi kaksi harmaata ja kaksi valkoista, jotka nekin olen jostakin superalesta bongannut kolmen euron kappalehintaan.
Ja huomaattekos, viikunapuukin se vaan edelleen menossa mukana! Tiputti syksyllä ihan kaikki lehdet pois, ja olin jo varma että se oli sitten siinä, mutta joulun jälkeen alkoi puskea vihreää silmua ja lehteä ja vartta. Ihan huippua!


Jos tv tuohon paikalle jää, se tullaan virittämään Stringien yläpuolelle seinälle. Katseluetäisyys on sen verran pitkä, että vaatii kohtuuison ruudun, eikä mikään 42 tuumainen tai isompi asetu nätisti tuohon tason päälle vaan näyttäisi ihan hullulta. Mutta tosiaan vielä ei tuosta varmoja olla, katsotaan nyt jääkö meidän sivistynyt (hehe) olohuoneemme sitten kuitenkin edelleen ilman tv:tä.

Olisin halunnut näitä vitriinikaappeja kaksi rinnakkain, mutta harmikseni tuo seinänpätkä oli muutamia senttejä liian lyhyt, eikä siten niitä saanut kahta mitenkään mahdutettua. Päädyin sitten laittamaan kapeampia hyllyjä tuohon rinnalle.
Väriasiaakin pohdin kovasti. Tammiset olisivat olleet ihanat, mutta koska olohuoneen pöytä on koivua, valkoinen tuntui turvallisemmalta ratkaisulta. String System on siitäkin ihan mahtava sarja, että sitä voi jatkaa leveys- ja korkeussuunnassa, ja tämänkin setin saa myöhemmin siirrettyä tarvittaessa johonkin toiseen tilaan ja muokata sitten jos tarve vaatii. Monikäyttöisyys ja muunneltavuus on mielestäni iso plussa pitkäikäisiä huonekaluhankintoja tehtäessä.


Paraatipaikalle lasien taakse pääsivät aarteeni; Festivo-kynttilänjalat jotka sain vanhemmiltani pari vuotta sitten "ennakkoperinnöksi". Niillä on korvaamaton tunnearvo ja arvokkaitahan ne ovat muutenkin. Meiltä löytyy kaikki koot, isoimmat ovat korkeammassa kaapissa tallessa.

Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille!

//

Last week I got birthday present. I just love my new String Systems. 

19 kommenttia:

  1. Haha, on se mainiota kun noinkin yksinkertaisella asialla kuin television sijainnilla voi kylttyyrikodin arvonimen lunastaa :) Me emme sitä saa. Musta on sitä paitsi kiva, kun tv on olohuoneessa ja koko perhe mahtuu hyvin katsomaan yhdessä joitain juttuja. Siinä on myös off-kytkin, joten aina ei ole pakko katsoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :D
      Meilläkin tv:tä harkitaan olohuoneeseen juuri siksi että mahduttaisiin koko porukka leffailtoja viettämään. :)

      Poista
  2. Juuri tuollaisen matalan String systemin haluan! Oi ja voi. Onnea upeastra klassikkojärjestelmästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilja! Minäkin olen näistä pitkään haaveillut. Modernin Puutalon upea String-kokonaisuus antoi viimeisen sysäyksen hankinnalle. :)
      http://modernipuutalo.blogspot.fi/2014/11/vaimon-stringit.html

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! ja myöhästyneet synttärionnet sinne siis <3

    VastaaPoista
  4. String on kyllä huippu muunneltavuudessaan. Meilläkin revittiin tänään Stringit seinältä toiseen käyttötarkoitukseen. Ja siis luinko oikein, että myös sun oliivipuu on hengissä? Siitä olen kateellinen. 😃

    VastaaPoista
  5. Kyllä, sekä oliivipuu että viikunapuu ovat hyvissä voimissa. Uskomatonta. :D

    VastaaPoista
  6. Oih. Niin kovasti voisin itsellenikin ostaa samosen syntymäpäivälahjan. Kerrassaan kaunis. Ja just tuollain matala versiona, kiitos :) Mun oliivipuusta tippuu ihan just viimeisetkin lehdet. Uudenko ostoon?

    Ihanaa tätä vuotta sinulle Liina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride!
      Älä luovuta vielä, saattaa herätä kevään tullen. Minun ensimmäinen oliivipuu kuoli kuivuuteen, kastelin ihan liian vähän. Tätä toista olen kastellut melkeinpä joka toinen päivä näin talvellakin.

      Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin. <3

      Poista
  7. Tykkään! String on munkin suosikki! Ajaton, muunneltava ja kauniin kevyt! Meiltä löytyy (vasta!) 2 pocketia, mutta toivon mukaan joku päivä enemmänkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Paula! :)
      Minä en aiemmin lämmennyt tälle lainkaan, mutta näköjään sitä mieli ja maku muuttuu. Pocket löytyy meiltäkin isomman lapsen huoneesta, kaipailisin myös keittiöön yhtä-kahta hyllyä johon laitella esille kaikkia kauneimpia astioita.

      Poista
  8. Hei,
    Tervetuloa liittämään blogisi Suomalaisten rakennusblogien linkkilistaan:
    http://koti7.blogspot.fi/p/suomalaisia-rakennusblogeja.html
    Toiveena saada sinne kerättyä kaikki aktiiviset raksa-blogit :)

    Yst.T Karolina KOTI-blogista

    VastaaPoista