2015/04/04
Pääsiäisenä | Easter
Ihanaa pääsiäistä kaikille lukijoilleni! Toivottavasti saatte nauttia pitkistä pyhistä rennosti läheistenne parissa. Meidän pääsiäiseen kuuluu perinteisesti mökkeilyä, suklaamunia, hyvää ruokaa ja juomaa sekä pientä mukavaa puuhastelua. Mitään kovin isoja urakoita ei pääsiäispyhien aikaan aloiteta, mutta ihan tekemättä sitä ei kyllä neljää päivää pysty olemaan.
Pääsiäisruohot jäivät tänä vuonna kotiin, juuri alkoivat ensimmäiset siemenet itää. Vähän myöhässä jälleen kerran istutuksen kanssa... Muutaman narsissin ostin väriä tuomaan, mutta muuten mennään aika simppeleillä koristuksilla. Ihania pajunkissoja löysin eilen lenkillä tien varresta, ja pajunippu kourassa juoksinkin sitten loppumatkan mökille. Eihän noin pulleita ja kauniita oksia voinut sinne ojanpenkkaan jättää!
Perinteeksi taitaa muodostua myös pitkäperjantain illallinen, jolle on kutsuttu appivanhempani syömään. Taisi eilen olla kolmas tai neljäs vuosi peräkkäin kun pääsen pääsiäisherkkuja heille tarjoilemaan. Eilen grillissä valmistui karitsan ulkofileitä ja vihreää parsaa. Lisukkeena valkosipuli-chiliperunoita ja jälkiruuaksi mango-passionjuustokakkua.
Tänään käydään täydentämässä vielä kaupungissa jääkaappia, onhan tässä vielä pari päivää rentoilua edessä. Samalla reissulla viedään pienempi murunen elokuviin Risto Räppääjää katsomaan. Isompi lapsi on mummin ja ukin mökillä Puumalassa. Nauttii vapaa-ajasta ilman pikkusiskoaan. :)
Ihanaa lauantain jatkoa kaikille!
///
Happy Easter!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanan kuuloista. Mistä tuo ihana pikkuinen keramiikka rasia on? Mukavaa pääsiäisen jatkoa!
VastaaPoistaKeraamisen astian löysin Sokokselta. Maksoi alle kympin. Samantyylisiä pieniä maljakoita oli myös. :)
Poista