2015/04/05

Vaniljainen bostonkakku

Viime viikonloppuna leivoin pullaa. Pitkästä, pitkästä aikaa. Kuluneet kaksi viikkoa olivat olleet rankkoja ja jotenkin ajatus pullasta ja leipomisesta vain tuntui lohduttavalta ja jotenkin turvalliselta. Kuulostaa hullulta, mutta niin vain sitten leivoin korvapuusteja sekä elämäni ensimmäisen bostonkakun. Pullataikinan tein ihan jauhopussin kyljen ohjeella. Tosin sen verran aina säädän, että käytän mieluiten tuorehiivaa, oikeaa voita ja kardemumman kanssa en säästele. Uskon että pienissä jutuissa on parhaan pullan salaisuus. Niin, ja se täytyy muistaa, ettei liioittele jauhojen kanssa. Melko löysästä taikinasta tulee pehmein ja mehevin pulla.


Pullataikinarullan väliin tein vaniljakreemijauheesta täytteen ja tokihan voitelin rullan myös voilla, hehe. Kanelin jätin tällä kertaa väliin, halusin että vanilja saa tässä pullassa täyden huomion. Päälle vain mantelilastut ja raesokerit koristeeksi. Ihan vähän kehun tässä nyt, sillä hemmetin hyvää tuli! Meillä usein jää pullat kuivumaan ja syömättäkin, mutta tälle bostonkakulle ei käynyt niin. Kaikki syötiin.


Paistoin bostonin irtopohjavuoassa ja se olikin varsin näppärä ratkaisu. Kakku irtosi helposti ja alla oli valmiina reilun kokoiseksi jätetty leivinpaperi, joka oli kätevä kääräistä kakun ympärille. Kun seuraavan kerran tekee mieli leipoa pullaa, epäilen että teen toisenkin bostonkakun. Tällä kertaa vuorossa voisi olla kookoksella terästetty versio. Epäilen että hyvältä maistuisi sekin.

Pullaterveisin,

Liina.

13 kommenttia:

  1. Näyttääpäs todella hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Lurps. Nyt iski pullanälkä :)

    VastaaPoista
  3. Boston on minunkin herkkua, mutta enpä ole moista ikinä itse vääntänyt, sinun versiosi näyttää kyllä herkulliselta, ehkä minunkin olisi se eka kokeiltava... Ja tsemppiä raskaaseen aikaan, pulla ja perinteet ne vaan kummasti helpottavat surussa! <3

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bostonin leipominen on melkein helpompaa kuin perus korvapuustien. Suosittelen testaamaan!
      Kiitos Piia. <3

      Poista
  4. Vitsit kun näyttää hyvältä. Itse olen laiska leipomaan ja pullataikin on mulle niin työläs tehdä, että harvemmin innostun. Nyt kun tyttäret välillä innostuvat leipomaan, saan nauttia herkuista. Pitäiskin taas vähän houkutella, varsinkin nuorempaa leipomaan jotakin herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mukavaa kun aina ei tarvitse itse leipoa herkkuja saadakseen. :)

      Poista
  5. Voi, kuinka herkullisen näköistä pulla, ihanissa kuvissa. Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinulle, senkin jauhopeukalo:)

    VastaaPoista