2016/01/13

Minä ja design


Ajattelin kirjoitella ylös muutaman sanan suhteestani designiin. Sen ajatellaan helposti olevan vain kalliita (ylihintaisia) huonekaluja, epäkäytännöllisiä vaatekappaleita ja jotain joka ei tavallisen Penan tai Marjatan elämään kuulu. Itse haluan ajatella designia huomattavasti laajemmin. Minulle se on esimerkiksi arkisten asioiden käytännöllistä muotoilua ja esteettistä ulkonäköä, fiksusti suunniteltuja vaatteita ja kestäviä ja laadukkaita asusteita. Käytännöllisyys ja esteettisyys kun eivät millään tapaa sulje pois toisiaan vaan sopivat samaan yhteyteen oikein hyvin – jos niin vain halutaan. Erityisen lähellä sydäntäni on suomalainen design ja muotoilu, etenkin silloin kun myös itse tuote valmistetaan Suomessa. Tällaisena taloudellisesti erityisen haastavana aikana tuo ei varmaankaan enempiä selittelyitä tarvitse. Kotimaista muotoilua ja tuotantoa ei nykyisessä taloustilanteessa voi tukea yhtään liikaa.


Myös kotoamme löytyy monenlaista designia. On esimerkiksi perinteistä ja klassista Artekia, valaisimia sekä jakkaroita. Seinävalaisimet jäivät taloon edellisen omistajan jäljiltä (kiitos!) ja jakkaroista toisen löysin käytettynä Tori.fi:stä. Toisen jakkaran sain syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani. Nuoremman tyttären huoneessa on myös käytettynä ostettu vuosikymmeniä vanha Artekin pöytä. Elämää nähnyt ja kolhuja saanut, mutta silti niin kaunis ja tyylikäs että peittoaa lastulevyiset uudet pöydät mielestäni mennen tullen. Designin määritelmään lisäisinkin mielelläni myös ajattomuuden. Hyvin suunniteltu ja laadukas tuote kestää aikaa aivan eri tavalla kuin halvasti tuotettu kertakäyttökulttuurin tuotos.
Designin ei todellakaan aina tarvitse maksaa paljon, vaan sitä voi löytää myös edullisesti. En väheksy esimerkiksi Ikeaa, jonka huonekaluja ja muita käyttötavaroita kodistamme löytyy useita. Esimerkiksi puinen reilun kympin keittiöjakkara on muotoilultaan mukavan yksinkertainen, materiaaliltaan laadukas (täyspuinen) ja hintansa se on jo monen käyttövuotensa aikana haukkunut moneen kertaan. Edullisen designin kanssa saa olla ehkä hiukan tarkempi, sen piirissä saatetaan herkemmin törmätä eettisiin ja ekologisiin ongelmiin. Todettakoon kuitenkin, että kalliimmankin designin parissa voi yhtä hyvin olla kyseisiä epäkohtia. Ehkäpä on kuitenkin aavistuksen todennäköisempää että tuote on eettisemmin tuotettu ja valmistettu, jos valmistusmaa on esimerkiksi Bangladeshin sijaan Suomi.


Yllä olevasta kuvasta löytyvät sulassa sovussa Eamesin klassikkotuolit, Ikean huonekaluja (senkki ja jakkara), itse tehty betonipenkki (melkoista designia, sanoisin!) ja lahjaksi saatu Tynellin vintage-valaisin. On massatavaratalosta hankittuja mattoja ja ruokapöytä. Tykkään yhdistellä sisustuksessa eri aikakauden huonekaluja ja rikkoa yhtenäistä tyyliä jollakin hiukan poikkeavalla. Sisustuksen parissa on viime vuodet kova juttu ollut kerroksellisuus, ja sen nimeen vannon minäkin. Ihan parasta on, jos kodin sisustuksen ympärille saa rakennettua jonkinlaisen tarinan. Tästäkin kuvasta voisin kertoa jos jonkinlaista juttua, hääpäivälahjatuolista arvontapalkintona saatuun taiteeseen. Kerrottakoon niitä enemmän sitten toisella kertaa.


Eniten yksittäisiä designiksi luettavia asioita kotonamme löytyy ehkä valaisimista. On tuoretta designia, vintagea ja vuosikymmeniä sitten suunniteltuja mutta sittemmin uustuotantoon tulleita kappaleita. Oma suhteeni desingiin on intohimoinen, mutta silti riittävän pinnallinen. En ota sitä mielestäni liian vakavasti. Kaiken ei tarvitse olla (ihan) täydellistä eikä sitä nimenomaista perinteisesti ajateltua designia. Pyrin kuitenkin myös arjen hankinnoissa valintoihin, jotka kestävät aikaa ja katsetta. Joskus se edellyttää pidempääkin säästämistä, mutta harvemmin olen pitkään harkittuja ja tarkasti mietittyjä hankintoja katunut.
Mielelläni kuulisin löytyykö lukijoista muitakin esteetikkoja tai visuaalisesti vaativia. Onko teidän kotonanne designia ja mitä design tai visuaalisuus ylipäätään teille merkitsee?

10 kommenttia:

  1. Täällä mennään aikalailla samoilla ajatuksilla. Designia löytyy, mutta niin löytyy myös kaikkea muutakin. Joihinkin esineisiin ja hankintoihin on joutunut säästämään kauemmin ja osaa on etsitty kärsivällisesti pitkänkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten sitä osaa arvostaa niitä hankintoja, joiden eteen on joutunut tekemään töitä joko kirjaimellisesti tai sitten etsinnän ja odottelun muodossa. :)

      Poista
  2. Hyvin samoja ajatuksia kuin itselläni. Tykkään teidän kodin kerroksellisuudesta. Filosofiasi designin suhteen välittyy kuvista hyvin.

    VastaaPoista
  3. Ajatuksesi tuntuvat hienoilta :). Täällä suhde designiin on vasta ihan lapsen kengissä. En oikein tiedä mitä siitä ajattelen, mutta suunta on ehdottomasti samantapainen kuin sinulla. Opiskelijaperheen budjettiimme ei "perinteinen design" ole mahtunut, sillä kiinnostusta säästää sisustusmateriaa varten ei ole ollut aiemmin. Sitä perinteistä meillä onkin olemassa tietääkseni vain keittiössä oleva Lokki-valaisin. Itselläni on myös vaikeuksia välillä löytää itse tuote designin takaa. Toisinaan pitää tovikin miettiä, että onko se kuvissa näkyvä nojatuoli oikeasti mieleinen vai onko se mieleinen siksi, että se on designia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eveliina! Designia voi onneksi olla niin monenlaista ja hintaista, että opiskelijatkin siitä pääsevät nauttimaan. :)

      Poista
  4. Samoilla mietteillä. Paitsi, että minä liputan rohkeasti myös Suomessa suunniteltujen tuotteiden puolesta, sillä arvokasta työtä myös suunnittelukin on. Kaikkea ei vaan valitettavasti kannata valmistaa Suomessa, niin surullista kuin se onkin. Paljon mieluummin siis design from Finland kuin kopio by Kiina. Viime aikoina joillakin firmoilla näyttää olevan periaatteena kopioida hyvinkin härskisti designtuotteita ja valmistuttaa ne sitten halpamaissa. Minusta tätä toimintaa vastaan kannattaisi äänestää jaloilla, jos vain tunnistaa tapaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä tuosta suunnittelusta, harmittaa vain että niin vähän tuotteita Suomessa enää valmistetaan. Toki syyt siihen ymmärrän. Kopiot ovat sitten asia ihan erikseen, henkilökohtaisesti pyrin selkeitä kopioita välttämään.

      Poista
  5. Tosi hyvä teksti. Itse postasin viime viikolla aihetta sivuten http://syvalta.blogspot.fi/2016/01/sisustusblogit-sumentavat-oman-maun.html
    tosin siitä vinkkelistä, että jokin tavara hankitaan vain koska se on muillakin. Ei mietitä sitä pitääkö tuotteen ulkonäöstä oikeasti ilman ulkopuolelta tulevaa painetta. Kerroksellisuus ja eri aikakudet tekevät mielestäni kodista persoonallisen ja kotoisan. Sinulla on selkeästi oma kaunis tyyli.

    VastaaPoista