2014/05/12

Veneillen


Viikonloppu vietettiin mökillä. Elvytettiin pari vuotta tauolla ollutta yhteistä harrastusta, eli veneilyä. Mihinkään kovin vaativaan veneilyhommaan itsestäni ei ole (esim. purjehdus vaatisi aivan liikaa opettelua ja säätämistä ja vaivannäköä), mutta aurinkoisessa säässä voin kyllä hyvin kuvitella itseni veneen kannelle tai takapenkille päivää paistattelemaan.


Tässä sitä taas nähdään; mitään ei koskaan kannata heittää pois! Tämäkin kymmenen vuotta vanha purjehdustakin tyylinen takkini sopii veneretkeilyyn kun nenä päähän. Suomen kevät- ja kesäsää kun saattaa joskus vaatia takkiakin...

 

Onnikin oli ajelulla mukana, asianmukaisiin pelastusliiveihin puettuna tietysti. Eipä tuo koira veneilystä niin kamalasti tuntunut nauttivan, joten jatkossa lyhyemmillä retkillä saa kyllä jäädä maihin. Veneessä hakeutui koko ajan syliin, siinä tuntui olevan turvallisinta olla.


Käytiin ajelemassa  Kissakoskella. Tuolla käytiin nauttimassa sunnuntaina äitienpäivälounasta, ja siitä ajattelin tehdä ihan oman postauksen. 


Lauantaina saatiin nauttia ihanasta aurinkoisesta kevätsäästä, mutta sen jälkeen onkin vain tuullut ja vihmonut vettä. Harmillinen juttu, sillä nyt olisi kiva tehdä pihahommia ja muita vastaavia ulkojuttuja. Toivotaan että säät tästä hiukan paranisivat!

Reipasta alkuviikkoa!

-Liina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti