Tänä aamuna rannassa kaisloja raivaillessamme jalkani humpsahti jäästä läpi. Jääkylmä vesi solahti kumisaappaan irvistäneestä saumasta saman tien saappaan sisälle kastellen sukan ja jalan. Ei kiva tunne! Etsinnässä ovatkin nyt uudet kumisaappaat.
Vanhat valkoiset Tretornini olivat ihan kivat, mutta olihan tuo väri aavistuksen epäkäytännöllinen. Lisäksi saappaat olivat varreltaan ehkä aavistuksen liian kapoiset. Vaikka jalkani kovin sirot ovatkin (hehe), saappaan varsi saa olla reilu. Toivoisin että saappaat olisivat väriltään mustat ja malliltaan suhteellisen siistit. Niillä ajattelin kulkea sade- ja loskakeleillä töihin, joten mitään räikeän pinkkiä tai keltaista en nyt ajatellut väriksi valita.
1/2/3/4/5
Keräsin nopeasti muutamat mahdolliset vaihtoehdot uusiksi saappaikseni. Järkyttävän kalliilta tuntuvat kyllä, kuvittelin että kumpparit saisi muutaman kympin panostuksella. Näköjään jos haluaa yhtään saappaisiinsa panostaa (tässä tapauksessa lähinnä ulkonäköön), niihin joutuu laittamaan satasen tai ylikin. Huh.
Suosikikseni nousivat Hunterin saappaat (1. ja 5.). Tuollainen säädettävällä varrella oleva olisi täydellinen! Mistähän tuollaiset edullisimmin löytäisi? Onko teillä muilla saapassuosikkeja tai -suosituksia tai kokemuksia noista Huntereista? Vaikka nyt näyttää kovin keväiseltä ja kuivalta, epäilen että saappaita tullaan pitkin kevättä tarvitsemaan useampaankin kertaan:)
Heiii! Tuo säädettävä Hunter- malli olisi varmasti tosi hyvä! En muuten edes tajunnut tuollaista itse miettiä. Nuo perushunterit ovat kyllä tosi kapoiset, toki kannattaa mitata pohkeensa ja verrata saappaan varren ympärysmittaakin. Mä tilasin omani Spartoolta, jossa ainakin hetki sitten oli Huntereita alessa. Ostohyvityksen kautta kun vielä tilasin niin sain 15% pois... Eli ei paha enää, kun loppuelämän (!!!?) kumpparit itselleni jo hankin tässä kypsässä 3-kympin (kriisissä) iässä ;)
VastaaPoistaKiitos kommentista, Paula!
PoistaVoi tosiaan olla, ettei minun kannata normi-Huntereista haaveilla...
Täällä myös pitäisi hankkia saappaat ja samoilla kriteereillä. Toisaalta mustien lisäksi katselin myös Ratian mustavalko-raidallisia... Onnea etsintöihin :)
VastaaPoistaSaappaiden osto tulee mieleen aina vasta niitä tarvittaessa. En siis ole vieläkään saanut päätöstä, saati sitten tilausta, tehtyä. Miten näihin sijoittaminen tuntuu jotenkin paljon turhemmalta, kuin vaikka balleriinoihin? :D
PoistaAjankohtainen postaus minullekin :) Mä etsin sellaisia, joita ei äkkivilkaisulla ymmärtäisi kumppateiksi vaan ennemmin nahkasaappaiksi. Mulla on punaiset kontiot sit koti-metsä-ym. rymyhommia varten :)
VastaaPoistaVinkkaapa sitten jos jotkut oikein kivat löysit:)
PoistaTäälläkin ilmoittautuu yksi joka tarvis tyylikkäät kumisaappaat. Hyviä vaihtoehtoja olit löytänyt, kiitos! :)
VastaaPoistaHeli
Kiva jos oli apua:)
PoistaOstin vuonna 2009 jostain paikallisesta urheilukaupasta La Crosse-merkkiset kumpparit ja ne on kyllä olleet hyvät! Niiden hinta taisi olla satasen päälle, mutta oli jossain superalessa, maksoin niistä varmaan parikymppiä. Muista vielä kun vaapuin turvonneena raskausviikolla 40+ jotain niitä kokeilemaan.. Ulkonäkö on aika pitkälle sama kuin Huntereissa. Näissä hyvä juttu on vaimennukset, joten ovat todella hyvät kävellä :) Mulle varsi on ehkä vähän reilu, mutta ei mikään löpsö. Onnea saappaiden etsimiseen! Itse kävelin tuohon saakka isännän kumppareilla - ihan muutaman koon olivat vaan isot, mutta ajoivat tarkoituksensa, kun pisti parit-kolmet villasukat väliin :D
VastaaPoistaTeitpä hyvän löydön! Minulla tämä hankinta on vielä ihan vaiheessa...
PoistaHunterit ja Ted Bakerit saa kiillottaa jokaisen käytön jälkeen. Olin todella pettynyt...
VastaaPoistaOk, hyvä tietää! Mattapintaiset taitaakin olla varmempi valinta:)
VastaaPoistaMitä kokoa olet ajatelllut kumpparisi ostaa? Itsellä kanssa hunterit tai vastaavat etsinnässä? Oma jalkaterä 26cm pitkä..Mitä kokoa itselläsi?
VastaaPoista-Nina
Vielä en ole edennyt tässä asiassa niin pitkälle, että kokoa olisin päässyt pohtimaan. Pari kunnon sadepäivää, niin ehkä tämäkin projekti nytkähtää viimein eteen päin;)
VastaaPoistaMun mielestä kumpparit saa olla mieluummin vähän reilut, joten kun normaalisti käytän kokoa 38, kumpparit saavat olla ehkä 38,5 tai jopa 39.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOnkos noi valkoiset Tretornin kumpparit vielä sulla tallella jos on niin ? Ostettaisiin pois ;-) thankaniemi2@gmail.com
VastaaPoistaTallella on, eikä uusiakaan ole vielä saatu hankituksi, eli enpä taida niistä luopua:)
Poista(Poistin usean identtisen kommentin)
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKovin varovaisia kumpparinostajia olette tytöt! Mustaa ja mattaa. Itselläni on kolmet Hunterit, mustat, punaiset ja valkoiset. Kaikki kiiltäviä. Koska asukokonaisuuksia syksyyn ja kevääseen on useampia, pitää mielestäni saappaitakin olla joka lähtöön. Kalliitako? Jos minä kaupan kassan palkallani olen voinut ne hankkia, miksette tekin!
VastaaPoista