Viikonloppu meni jälleen tosi nopeasti. Lauantaina aamupäivä vietettiin lapsen koululla ja iltapäiväksi saatiin vieraaksi ihana 8kk ikäinen kummityttömme perheineen. Harmitti jälleen ettei sitä kameraa ollut, lapsista olisi saanut ihania kuvia. Kameran runko on ilmeisesti jo matkalla, mutta koska Suomen ulkopuolelta tulee, joutunen vielä useamman päivän sitä odottelemaan. Odottavan aikahan on tunnetusti pitkä... Tänäkin viikonloppuna olisin halunut kuvailla pääsiäisaskarteluja, virpomisreissulle lähteviä pikkunoita ja yhtä jos toista muutakin tärkeää ja vähemmän tärkeää. Blogihiljaisuutta en malta niin pitkään pitää että kamera tulee perille, joten saatte nauttia näistä kännykällä räpsityistä kuvista:)
Ohrat ovat kasvaneet jo huiman pitkiksi, jopa vähän liiankin! Lapset pääsevät niitä ensi viikolla trimmaamaan. Aamiaismunakkaaseen puhaltelin muutaman munan tyhjäksi, joten päästiin vähän munankuoriakin koristelemaan. Kirjainleimasimilla taiteilin tuon pääsiäistoivotuksen, ja på svenska ihan vain siitä syystä että oli lyhyempi kirjoittaa:)
Eräs linssilude jälleen kuvissa:) En viitsinyt kuvasta pois häätääkään, niin rauhassa makoili (sohva-)tyynyn päällä lattialla. Toinen noista munista on muuten Mignon, täytyypä toivoa ettei suklaa tuoksu munankuoren läpi niin paljon, että Onni päättää sitä maistella.
Ensi viikolla koristellaan munia lisääkin, toivottavasti silloin jo olisi kunnollinen kuvauskalusto jälleen käytössä. On kyllä orvon tuntuista, kun on pelkän kännykkäkameran varassa!
Nyt kiireen vilkkaa unten maille. Juna lähtee Helsinkiin 5:20. Aika aikainen herätys siis minulla tiedossa.
Mukavaa tulevaa viikkoa!
-Liina
Ihana linssilude :) ja hienot munat!
VastaaPoistaOnni kiittää:)
PoistaMunat oli hyvä koriste - niin kauan kunnes joku ne parempiin suihin söi;)
En tiedä lähtikö mun edellinen kommentti, vai mitä tapahtui.. No varmuuden vuoksi lyhyesti uudelleen :) eli kiitos vinkistä, munankuoren koristelu oli loisto idea noilla leimoilla! :)
VastaaPoistaEi kestä:)
PoistaHienoja kuvia olet räpsinyt kännykkäkameralla, en olisi arvannut, jos et olisi asiasta maininnut.
VastaaPoistaSuloinen koiruus <3
Munarikasta pääsiäisviikkoa!
Kiitos Teija!
PoistaMukavaa pääsiäistä myös sinulle!
Onpa upeannäköinen tuo ohra! Ja ihania munia! Toivottavasti kamera on taas pian kunnossa:)!
VastaaPoistaKiitos Viivi! Ohran kasvattaminen onkin näköjään ainoa laji, jossa minäkin pärjään;) Nim. Viherpeukaloton
PoistaKameraa ei saanut korjattua, mutta nyt on onneksi jo uusi käytössä:)
Kivan näköisiä munia! :) Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos kovasti, Marru!
PoistaMukavaa pääsiäistä sinulle!
Kauniita koristeita!!
VastaaPoistaKiitos Ruut:)
Poistatäytyypä tosiaan kaivaa leimasin esille ja tehdä "edes" noita munia pääsiäisen kunniaksi, kiitti ideasta! Me asutaan tällä hetkellä väliaikaisasunnossa ja pääsiäiskoristeet ovat jossain laatikossa jonkun sukulaisen varastossa :) Eli aika ankea pääsiäinen noin koristeluiden puolesta tulossa...
VastaaPoistaEi kestä:)
PoistaHeh, en voi syyttää edes väliaikaisasumista, mutta ei muuten ole meilläkään kummempia koristeita. Näköjään olen ne viime vuonna jonnekin tosi hyvään paikkaan jemmannut. Onneksi pääsiäisestä voi nauttia ilman koristelujakin, riittävästi vaan hyvää ruokaa, reuraa ja suklaata!
Kaunista pääsiäistunnelmaa ♥ Mä tarvitsisin ehdottomasti uuden järkkärin, joten valitettavasti lähes kaikki blogikuvat on kännyllä otettuja. Parempi sekin kuin ei mitään ja kunhan päästään kahden asunnon loukusta muuttamaan, niin ostan säästyneillä rahoilla heti sen kameran. Minä ilahduin näistäkin kuvista, jotka ovat oikeesti hyviä. :)
VastaaPoistaKiitos Henna! Enpä muuten tiennyt että sun blogikuvat on kännykällä otettuja. Ihmeen hyviä kuvia kyllä nykypuhelimilla saa.
VastaaPoista