2014/08/24

Kampasimpukkarisotto

Viikonloppuisin ruuanlaittoon voi panostaa hitusen arkipäiviä enemmän. Tosin eipä tämäkään risotto muutamaa kampasimpukkaa kummempaa vaatinut ja valmistuikin ihan sukkelaan. Huomasin pakastimeen jääneen vielä useamman pussillisen suppilovahveroita ja kiireestihän ne pitää hyödyntää. Toivon ainakin että uutta satoa saisi jo lähiviikkoina säilöttyä.

Kampasimpukkarisotto:

kampasimpukoita
suppilovahveroita tai muita sieniä
sipulia
valkosipulia
parmesanjuustoa
tuoreita yrttejä (ruohosipulia, lehtipersiljaa, timjamia)
lime
risottoriisiä
kasvislientä

Kuullosta sipulit oliiviöljyssä. Jos käytät tuoreita sieniä, lisää nekin pannulle. Lisää myös risottoriisi sipuleiden sekaan kuullottumaan. Itse käytin pakastettuja, valmiiksi höyrytettyjä sieniä, joten ne lisäsin joukkoon risoton kypsennyksen loppuvaiheilla vasta.
Lisää pienissä erissä kasvislientä ja anna kiehua hiljakseen kunnes riisi on sopivan kypsää ja risoton koostumus toivomasi mukainen.
Yrtit kannattaa silputa joukkoon vasta valmistuksen loppuvaiheessa, näin ainakin itse tykkään tehdä.
Oman maun mukaan sekaan vielä hienoksi raastettua parmesanjuustoa, limemehua sekä raastettua kuorta, pippuria ja tarvittaessa suolaa.

Kun risotto on juuri ja juuri valmista, paista kampasimpukoita hetkinen kuumalla pannuilla oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Lapset vierastavat kampasimpukan makua jostakin syystä. Mielestäni se on tosi mietoa, mutta näköjään lapsen suuhun rakenne ja maku ei ole kaikista sopivin. Isompi alkaa nyt vähitellen makuun tottua ja tämänkin annoksen söi tosi mielellään. Pienempi söi kyllä risotot, mutta simpukat jäivät minulle. En pistänyt pahakseni. :)


Tänään mentiinkin sitten ihan perussetillä: nakkikastike ja keitetyt perunat maistuivat koko porukalle oikein hyvin. :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Liina

4 kommenttia: