2014/08/19

Työpöydällä


Siivosin pitkästä aikaa työpöydän. Tässä blogitekstit useinmiten syntyvät. Kuvan alareunasta pilkottaa lehmäntaljakin, joka siirtyi tähän aulatilaan makuuhuoneestamme. Työpöytä/kaappisysteemi on tehty itse Ikean Bestä-kaapeista ja Bauhausista osteusta tammilevystä. Haaveilen Artekin pöydästä, mutta tämä nykyinen versio on käytännössä niin toimiva ja ihan kauniskin mielestäni, joten Artekit jää nyt haaveilun asteelle.



Design Letters -kirjainmukin tilasin Lifestylenordicin nettikaupasta. Tilasin sieltä muutaman muunkin jutun, joiden toivoin saapuvan ennen viime viikonloppua. Soitto liikkeeseen ja maininta kiireestä, niin toimitus oli lähipostista noudettavissa seuraavana päivänä. Kiitettävän ripeä toimitus!

Koiranulkoilutuslenkillä nappasin mukaani vaahteranverson. Näköjään hämähäkinseititkin jääneet mukaan. Tykkään kovasti ripotella kaikkea vihreää kotiimme. Vielä se on mahdollista ihan luonnon antimia hyödyntäen. Talvella on toisin (mutta ei mietitä sitä vielä!).


Koko päivän on satanut oikein kunnolla. Kuin pyynnöstä taivas selkeni ja aurinko rupesi paistamaan juuri kotiin saavuttuani. Ihana valo, nautitaan siitä nyt vielä kun sitä on tarjolla!

Lempeää tiistaita,

Liina.

15 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen työtila! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Marru! Samoin mukavaa viikkoa sinulle. :)

      Poista
  2. Tykkään! En voisi ajatella itselleni työpistettä, jossa kasvot ovat päin seinää. Sellaisia työpisteitä on nyt netti täynnä, mutta vaikka seinällä olisi miten kauniita kuvia tai moodboardeja en itse siihen kykene. Kauniita kuvia huoneista siten tulee, mutta en voi olla ihmettelemättä työskenteleekö niissä oikeasti joku, vai onko vain stailattuja yksityiskohtia. Suunnittelen työpisteen aina kun mahdollista kasvot joko ovelle tai sitten ulos ikkunasta niin kuin tässä. Yllättävän pieneenkin tilaan pöydän saa sijoitettua muutenkin kuin kasvot seinään. Tulipa paasattua, sori :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Tuija! Olet kyllä oikeassa, että seinää vasten olevan työpisteen saa kyllä tosi kivaksi laitettua ja stailattua, mutta kyllä itsekin tykkään siitä että katseen saa välillä nostettua koneesta jonnekin kaukaisuuteen. :)

      Poista
  3. Tosi kaunis ja seesteinen työpiste. Ja hauskasti toteutettu tuo taso. Minullakin olisi eteisessä tarvetta vähän hauskemmalle kasville. Pitääkin lenkillä tiheissä vesakoissa pitää silmät auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Vilja! Luonnosta saa vielä hetken aikaa ihanasti kaikkea vihreää. Pitää yrittää siitä nyt loppuun asti nauttia!

      Poista
  4. Hyvältä näyttää, ihania yksityiskohtia <3

    VastaaPoista
  5. Kaunista !Tuo lasinen kupu on ihana..mitä siellä sisällä on ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! Lasikuvun löysin viime talvena Askon alesta. Tällä hetkellä siellä on kuivunut eukalyptuksen oksa. :)

      Poista
  6. Tosi kaunis ja harmoninen työpiste.

    t.Sanna

    VastaaPoista
  7. Tuli jotenkin oma työpiste mieleen :D Hieno siis on!

    VastaaPoista