2013/12/19

Ensi vuoden materialistisia haaveita

Heh, vielä ei ole joulua vietetty ja lahjoja edes avattu, mutta minä jo mietin ensi vuoden haaveita. Ensisijaisena haavelistalla on tietysti onnellista arkea ja perhe-elämää, terveyttä muuta aineetonta hyvää omalle perheelle ja lähipiirille. Luonnollisesti. Materialistisella haavelistalla on myös jotakin ja siitä on helpompi postaustakin tehdä:)
Tänä jouluna sovittiin miehen kanssa, ettemme lahjo toisiamme millään tavalla. No, sehän on yksi tosi hyvä peruste ostaa itselle, ei kun siis yhteiseksi, lahjaksi jotakin. Tarpeellista (nykyinen ei toimi), kaunista (todellakin!) ja sellaista josta voi nauttia joka päivä. Ah, toivelistaltani löytyy tämä kaunokainen, LightYearsin Caravaggio:


 
Kuvat täältä.

Väriä en ole vielä valinnut. Kiiltävä musta houkuttelisi (mattamustaa ei valitettavasti valikoimassa ole), mutta toisaalta keittiössä on jo pienempi saman mallinen yksilö vaalenharmaana, joten olisiko luontevaa kuitenkin valita ruokapöydän päälle saman värinen?
Toisaalta tuo näyttävä kiiltävä musta olisi todellinen katseenvangitsija ja sopisi mustan kivitason kanssa kivasti yhteen. Onko musta liian hallitseva kuitenkin? Ruokailutila on aavistuksen matala ja mielestäni vähän "sekava". On erkkeriä ja ikkunaa monessa koossa, jääkaapin seinustaa ja yhtä jos toista muutakin. Siinä mielessä sellainen neutraalimpi ja paremmin kaikkeen uppoava väri voisi olla parempi. Vai?

Tässä kuva ruokailutilasta. Tuolit toivottavasti jossakin vaiheessa vaihtuvat, joten niiden sopivuudella valaisimen väriin ei tässä tapauksessa ole väliä. Sanokaapa mielipiteenne, väristä ja valaisimesta ylipäätään!


6 kommenttia:

  1. Kaynis valaisin! Mä liputan mustan puolesta! Käy hyvin tuolien kanssa ja toisi ryhtiä tilaan. Harmaa valaisin taitaa tästä kuvakulmasta jäädä piiloon, joten sinällään eriväriset kävisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Iisa! Kävin tänään jo Vepsäläisellä valaisinta kuolaamassa... On se kaunis! Mutta tajusin, että sitähän on useampaa kokoa mitä kuvittelin. Luulin että tuo 40 senttinen olis suurin, mutta siitäkin isompi, halkaisijaltaan 55 senttinenkin löytyy! No se taitaisi olla jo liioittelua:D

      Poista
  2. Onpa kaunis valaisin! Mä ottaisin mustan tai valkoisen. Hirmuisen hankalia päätöksiä nuo tuollaiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Viivi! Olen surkea tekemään tällaisia valintoja ja yleensä jälkikäteen aina tuntuu siltä että olisi pitänyt valita toisin...

      Poista
  3. Itse ottaisin 2 kpl mattavalkoista 40cm harmaalla johdolla. Mustaa on jo tuoleissa, ja mustavalkoinen teema sopisi teidän keittiön väreihinkin. :) Valkoinen raikastaisi puun ja mustan komboa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon mielipiteestäsi! Tosi hyviä pointteja. Mutta entä jos tuolit olisikin joskus valkoiset? Toisaalta katselin Vepsäläisellä viime viikolla myös täysin mustia DSR-tuoleja ja nekin olis aivan ihanat! Ei ole helppoa tehdä (toivottavasti) vuosikemmeniksi valintoja:)

    VastaaPoista