2014/07/18

Mökin oleskelutila


Mökkimme sisustus ja kalustaminen on rääpäisty aikanaan kasaan hyvin nopealla aikataululla ja edullisella budjetilla. Vanhoja kalusteita ei juurikaan haluttu/osattu hyödyntää, joten aika paljon jouduttiin hankkimaan kalusteita uutena. Sisustus on täydentynyt pikku hiljaa, ihan kaikkea ei sentään hankittu kerralla.

Sohva on Ikean Karlstadt, pöytä KodinYkkösestä, Rahi Vepsäläiseltä (alennuksesta tosi edullisesti). Lyhty Ikeasta, talja ja Oliivipuu tuotu kesälomalle kotoa. :) Sohvan päälliset ovat jo aika hurjassa kunnossa. Eivät siedä vesipesua (testasin kyllä sitäkin) ja kemiallisella pesulla en usko että pahimpia tahroja pois edes saisi. Viime Ikea-käynnillä hankittiin jo uudet päälliset, mutta taidan pantata niiden vaihtoa vielä hetken (ei tarvitse lomalla stressailla kuravarpaiden ja -tassujen jättämiä jälkiä, jäätelötahroja jne.). Samoja kankaita en enää löytänyt, joten nyt tilalle tulee vaaleanharmaat. Saa nähdä miltä näyttää. Noihin nykyisiin olen värin puolesta ollut tosi tyytyväinen, sopivat mielestäni tilaan tosi hyvin.

Seinällä on kuvat minusta ja siskostani (aika pitkän ajan takaa!), alempana taas omat tyttäreni. Sain kuvat siskoltani viime jouluna lahjaksi. Pellavalaskosverhot tilasin Ellokselta. Olivat tosi edulliseet ja mitoitus sattui ikkunoihin tosi passelisti. Verhojen alla on vielä puiset sälekaihtimet, joita tosin käytetään äärimmäisen harvoin.


Valaisin on Ikeasta, korituoli viime kesäinen alelöytö KodinYkkösestä. Lähes kaikki tekstiilit ovat myöskin KodinYkkösestä. Tuo korituoli ei ole sijoittelultaan kaikista ideaalisin, mutta kattoparru nyt sattuu olemaan juuri tuossa kohdassa joten siihen tuo nyt sitten asettui. Toisaalta on poissa keskilattialta, eli ei ole kyllä tielläkään ohi kulkiessa.

Mökin oleskelutilan tärkein funktio on yhdessäolo. Siihen se sopiikin mielestäni tosi hyvin. Kaikille perheenjäsenille löytyy oma löhö-/istumapaikka. On myös pöytä lautapelien pelaamista varten (niitä pelataan kaikista eniten juuri mökillä) ja toisaalta myös väljempää  tilaa keskilattialla. Takka on tuossa kuvasta vasemmalla, joten senkin edusta pitää olla tyhjillään. Tilaa ei siten voisikaan täysin kalusteilla tukkia.

Suurimpia muutoksia, joita sisustus lähiaikoina tulee kokemaan, on seinien käsittely valkolakalla. Vaikka tykkäänkin tuosta rehellisestä puupaneelin sävystä, haluan tilan valoisammaksi ja vaaleaksi. Alunperin tuo seinien käsittelyprojekti piti tehdä nyt loman aikana, mutta eipä ole ehditty/jaksettu. Syksymmällä sitten (jos jaksaa). En halua mökin olevan työleiri, joten nämä sisustusprojektit tehdään aina silloin kun siltä tuntuu, ei pakotettuna.

Mukavaa viikonloppua!

-Liina

10 kommenttia:

  1. Tosi kivalta ja kodikkaalta näyttää. Ja ihanan isot ikkunat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Joanna! Ikkunat on kyllä ihanat ja aika luksusta ottaen huomioon, että mökki on rakennettu jo 1989.

      Poista
  2. Se onkin mielenkiintoinen projekti tuo vanhan paneelin valkolakkaus. Mulla on mun vanhempien luota siitä kokemusta, tarkkana saa olla että tulee hyvä, ettei jää liian laikukkaaksi. Hyvälle ja tarkalle maalaamalla ei ole ongelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta! Katto on valkolakattu jo aiemmin ja siinä kyllä on aika talvalla laikkuja. Onneksi sinne ei kovin usein tule tiirailtua. :) Yksi pikkuinen makuuhuone testattiinkin jo seinien osalta ja siitä tuli onneksi ihan hyvä (siitäkin postaus ollut tekeillä noin kolme kuukautta...). Tarkkana saa kyllä olla, ja hyviin siveltimiin on ihan pakko panostaa, muuten jälki on tosi surkeaa.

      Poista
  3. *maalaajalle* ihana tämä iPad kun korjaa miten sattuu :D

    VastaaPoista
  4. Kaunsi mökki ja tsemppiä valkolakkaus urakkaan. Maalasimme viime talvena katon valkoiseksi alakerrassa ja siinä oli urakkaamkerrakseen. Vähän jäi myös seuraavallekin talveksi. Seinät on onneksi helpommat käsitellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Katto on kyllä kaikista kamalin työstää, niskat on tosi kovilla... Seinien osalla pääsee huomattavasti helpommalla! :)

      Poista
  5. Terkut täältä salmen toiselta puolen, myös tytöille. Onks toi lattia uusittu vai alkuperäinen? Muistelen, että oli aiemmin vaaleampi.

    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattia on alkuperäinen, mutta hiottu ja sen yhteydessä valkolakattu. On pyökkiparkettia ja oli ennen käsittelyä huomattavasti tummempi.
      Kiitos terveisistä. :)

      Poista