2014/07/29

Pehmeä lasku arkeen

Loma lopeteltiin sunnuntaina ajelemalla Puumalaan, jonne lapset jäivät vanhempieni mökille. Päiväkoti aukeaa vasta ensi viikolla ja koulujen alkuunkin on vielä melkein kolme viikkoa. Mukavampi on lasten viettää aikaa isovanhempiensa kanssa, leikkiä Into-kissan kanssa ja uida, uida ja uida, kuin olla varahoidossa ja isomman yksin kotona.




Meillä tosiaan alkoi eilen jo arki. Olen sitä mieltä, että arkeen palaamista kannattaa kaikin tavoin pehmittää ja loiventaa. Ei tunnu muutos siten niin karulta. Eilen illalla savustehtiin lohta ja tehtiin siitä herkkusalaatit. Puuhasteltiin hiukan pihalla (joka olikin jo melkoiseksi viidakoksi päässyt), otettiin lasilliset valkoviiniä ja katsottiin Ei kiitos -elokuva (oli hyvä!).

Salaattiin laiton jäävuorisalaattia, rucolaa, retiisejä, tomaattia, kurkkua, sekä ruisleivästä tehtyjä valkosipulikrutonkeja. Kastike oli kermaviilistä, tillistä, suolasta, pippurista ja sokerista sekoiteltu perusversio. Ihanan helppoa ja tosi hyvää. Näin loman jälkeen kaipaakin vähän kevyempää ja terveellisempää syötävää.

Tänään käytiin mieheni kanssa asuntomessuilla. Messukierros meni melkoiseksi läpijuoksuksi, sillä en tajunnut että messuportit suljetaan jo klo 18! Kamerastakin loppui akku vähän kesken kaiken, mutta uskon että muutamia omia suosikkijuttujani sain kyllä kuvattua. Lempikohteiksi nousivat, Leija, Lato sekä sisustuksen puolesta Cube sekä Villa Muurame. Ah, ihania taloja, mahtavia sisustuksia ja yksityiskohtia! Yritän heti huomenissa ehtiä tehdä jonkinlaista messukoostetta. Olisipa ollut ihanaa päästä kuvaamaan pressipäivänä! Ilman älytöntä ruuhkaa, kaikenmaailman köysivirityksiä ja lattiasuojia. Nyt kuvissa näkyy väistämättä kaikenlaista ylimääräistä.

Messukierroksen jälkeen käytiin syömässä  Figaro Winebistrossa (suosittelen paikkaa lämpimästi!), käveltiin satamaan (mies tuli messuille veneellä) ja ajeltiin kotiin. Päivällä jyrisseet ukkoset olivat väistyneet ja päästiin nauttimaan upeasta auringonlaskusta. Vesillä ei ollut todellakaan ruuhkaa, vaan saatiin ajella ihan ylhäisessä yksinäisyydessämme. Ei haitannut yhtään!

Pahimmasta on siis selvitty, kun kaksi työpäivää jo takana. Kohta sitä ei lomaa enää kaiholla muistelekaan, vaan arki rullaa taas ihan totutusti. Summa summarum; pieni pehmitys loman jälkeen tekee hyvää, suosittelen sitä kaikille muillekin!

Lempeää viikon jatkoa!

-Liina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti