2013/12/15

Saaristolaisleipä

Tämä päivä on mennyt vielä lievästä päänsärystä ja hutjakasta olosta kärsien. Ärsyttävää, mutta tuskin kuitenkaan päässä mitään pahempaa vikaa on, enempää ainakaan kuin ennen;)
Päivä onkin ollut ihan hyvä jouluvalmisteluiden edistämiselle. On tehty kortteja, paketoitu lahjoja ja nyt iltapäivästä tein saaristolaisleipiä. Ne ovat mielestäni ihan järjettömän hyviä. Säilyvät tosi pitkään ja sopivat jouluun täydellisesti. Niiden päälle voi kasata graavilohen (tai kylmäsavulohen) jämät ja tästä leivästä teen myös pohjan kylmäsavulohijuustokakkuun.



Tämä leipä on äärettömän helppotekoinen:

***

1 litra piimää
75 g hiivaa
3dl siirappia
1 rkl suolaa
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
10 dl venhäjauhoja

Lämmitä piimä ja sekoita joukkoon hiiva, siirappi ja suola. Lisää kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna nousta 1,5 tuntia.
Jaa taikina kolmeen irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa ritilän päällä uunin alimmalla tasolla noin 1.5 tuntia.
Valele leipiä siirappivedellä (1:3) ja paista vielä puoli tuntia.
Anna leipien tekeytyä viileässä 2-3 päivää jonka jälkeen ne ovat parhaimmillaan.

***

Taidanpa myös kääräistä yhden leivän pakettiin tyttären opettajalle jouluviemiseksi. Kippoja ja kuppeja taitaa siunaantua oppilailta kiitettävästi, joten tällaiset syötävät lahjukset ovat siinä mielessä kiitollisia etteivät jää nurkkiin ja kaappien perukoille pölyttymään ja tilaa viemään.

Yhden leivän jo laitoin tytön mukaan vietäväksi naapurin vara-"mummolle". Mukaan kirjoitin kortin jossa oli leivän ohje. Toivottavasti maistuu!

2 kommenttia: