2014/03/04

Rakkautta - Vitra DSR

Vanhat ruokapöydän tuolit tulivat elinkaarensa päähän, ja päätin että seuraavien tuolien toivoisin olevat design-klassikot. Sellaiset jotka näyttäisivät hyvältä ja tuoreelta vielä vuosikymmenenkin (tai kahden) päästä. Mielellään myös kestävät ja helppohoitoiset (verhoillut tuolit rajautuivat pois). Melkein jo tilasin HAY:n about a chair -tuolit, mutta käytännöllisyys lapsiperheessä mietitytti. Ovat ehkä hankalat lasten siirrellä? Ruokailutilamme on myös vähän ahtaasti pienessä erkkerissä ja nuo HAYt ovat mielestäni parhaimmillaan ilmavassa tilassa. Seiskat ja Domukset ovat olleet haaveinani myös, mutta niiden hinta oli jo yli kipurajan. Niinpä meille sitten viime perjantaina kotiutui Vitran mustat DSR-tuolit. Minä valitsin tuolin, mies sai valita värin.


Olen tähän tuoliin tykästynyt vasta vähitellen. Alkuun vierastin tuota kromattua "häkkyräjalkaa", mutta nyt se näyttää silmääni kauniin ilmavalta ja tuo tuoliin sen oman jujunsa. Miltä nämä muka näyttäisivät perusjaloilla varustettuina (no koulutuoleilta, heh).

 
Tuolit on suunniteltu 50-luvulla ja mielestäni ovatkin ihan käsittämättömän modernit yhä edelleen! Uskon ja toivon että näyttävät omaan silmään tyylikkäiltä vielä vuosien päästäkin.


Toistaiseksi käyttökokemukset ovat oikein positiivisia. Ovat mukavat istua, ihan käsittämättömän kevyet liikutella ja en vaan voi olla korostamatta tuota tuolin kauneutta. Sehän on yksi tärkeimmistä hyvän käyttöesineen ominaisuuksista, eikö?!

Designin ja laatutuotteen hankinta kirpaisee ostohetkellä, mutta usein se pidemmän päälle myös palkitsee. Näin ainakin haluan uskoa. Olen huomannut saman myös vaatteissa ja asusteissa; harvoin laatua, ajattomuutta ja pitkää käyttöikää ikävä kyllä saa halvalla. Nämä tuolit ovat kodissamme hyvin keskeisessä roolissa; aina näkyvillä ja joka päivä arjessa käytössä. Siksipä tuoleihin kannatti mielestäni panostaa.

37 kommenttia:

  1. Vau, ihan mielettömän upeat tuolit! Ei tarvitse ilahduttaa Siwan tätiä palautuspaketilla :D

    Designista toiseen asiaan, sinulle napsahti tänään Ikea-haaste: http://modernistikodikas.blogspot.fi/2014/03/kotimme-kaikki-ikeat.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kerttu!
    Heh, eivät tosiaan taitaisi huoliakaan paketteja Siwaan;)

    Kiitos haasteesta:) Toteutan heti kun saan valoisalla kaikki kuvailtua!

    VastaaPoista
  3. Toimii! :) Näyttää upealta!

    Heli

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää, ei tosiaan kannata siwan tätiä vaivata! ;D

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka vähän olinkin vielä kahden vaiheilla ennen tuolien saapumista, niin tuolien "sovittamisen" jälkeen kyllä oli helppoa tehdä päätös:)

      Poista
  5. Upeat tuolit! Ajattomat, kauniit ja laadukkaat♥♥♥

    VastaaPoista
  6. Hyvään valintaan päädyit! Ollaan kans oltu tosi tyytyväisiä niin istumamukavuuteen kuin tuolien ulkonäköön :) Kestävät varmasti pitkälle tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
  7. Kyllä ovat kauniit ja väri mitä upein! Meillä nämä löytyvät valkoisena. Ei voi muuta kuin kehua! :)

    VastaaPoista
  8. Hyvä valinta! Meillekin kotiutui syksyllä ensimmäinen dsr-tuoli ja lisää hankitaan hiljalleen. Vaikka tuolia onkin näkynyt blogeissa ja mediassa enemmän kuin tarpeeksi, en silti ole kyllästynyt vaan jaksan edelleen ihailla sekä ulkonäköä että käyttömukavuutta päivittäin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos R! Tällaisia pitkäikäisiä hankintoja en haluakaan tehdä sen perusteella ovatko "blogi-tuoleja", vaan puhtaasti sen perustella miten paljon itse niistä pidän. Ja minkäs sille voi, jos monella muulla sattuu samanlainen maku olemaan:)

      Poista
  9. Voi että tykkään näistä tuoleista! Minulla on äidin valkoiset pinnatuolit lainassa siihen päivään saakka, kun hankin nämä itselleni. Tosin luulen, että sitä päivää ei hetkeen ole näkyvissä. ;D Jos kyllästyt, niin vinkkaa mulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, toivotaan ettei kyllästyminen iske ja samalla myös toivotaan että sinäkin saat tuolihaaveet toteutettua:)

      Poista
  10. Näyttää tosi hyvältä, valinta osui nappiin :)

    VastaaPoista
  11. Oih, nuo on mullekin ne haavetuolit! Meidän ruokapöytään vain istuinkorkeus jäi liian matalaksi. Tyydyn ihailemaan niitä muiden kotona! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan jo valmiiksi mataliin tuoleihin totuttu, niin sillä uskallettiin nämä ottaa. Ja tosiaan voi olla että pöydän jaloista sentti-pari lähtee jossain välissä vielä pois:)

      Poista
  12. Upeat tuolit! Itsekin juuri tuota "metallihässäkkä"versiolla näitä himoitsin, mutta valitsin Annon edulliset ensi hätään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna!
      Toivotaan että sinäkin saat unelmatuolit joskus hankittua:)

      Poista
  13. Wau! Mustat tuolit ja pöytä näyttävät aivan uskomattoman upeilta yhdessä! En usko, että valkoisista olisi tullut samanlaista wau-efektiä, vaikka tuolit ovat kauniit valkoisinakin.

    Tykkään blogistasi ja kodistasi muutenkin, mutta en ole varmaan aiemmin kommentoinut mitään(?)

    Hyvää alkanutta kevättä!

    Petralt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi, mukavaa kun jätit kommenttia:)
      Kiva että sinäkin tykkäät mustien tuolien ja tammipöydän yhdistelmästä. Värin valitseminen oli järkyttävän vaikeaa ja siksipä annoinkin mieheni tehdä lopullisen päätöksen:D

      Poista
  14. Nämä on ihanat! Mutta ei sovi meikäläisen kropalle, jäävät niin mataliksi, että istumamukavuus kärsii liikaa. :( onnea uusille tuoleilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän edellisetkin tuolit oli matalat, joten ollaan jo totuttu:) Tosin nyt mietin että kun pitkäaikaiset tuolit ovat löytyneet, pöydän jalkoja voisi hyvin sahata hiukan lyhyemmiksi...

      Poista
  15. Ihanan ja upean näköinen ruokailutila todellakin! Kysyisin, minkä kokoinen tuo Caravaggion valaisin on, onko halkaisija 40 cm? Kiitos vastauksestasi jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oona!
      Valaisimen halkaisija on tosiaan juuri tuo 40cm.

      Poista
  16. Tosi kauniit tuolit!!! Ihan mun lempparit ja edelleen keikkuvat haavelistalla, koska haluaisin juurikin ajattomuuteen panostaa.

    VastaaPoista
  17. Mitten toimivat lapsiperheessä? Keräävätkö metallijalat ruuantähteitä ? Pysyvätkö hyvin pystyssa lasten kaytossa? Ihanan nÄköinen tuo teidän ruokatila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin toimivat mielestäni. Korkeus on ehkä aavistuksen matalampi, eli voi tietysti siltä osin olla lapsilla vähän hankala. Meillä ainakaan ei jalkoihin ole osumia tullut, jos jotain tippuu, jää kyllä tuohon tuoliosaan, joka on tosi helppo rätillä pyyhkäistä puhtaaksi!
      Jos tuoleilla keikkuu sivusuunnassa, saattavat kyllä kaatua, mutta en kyllä tuoleille sen takia miinusta juurikaan anna. Keikkuminen on kiellettyä. :D

      Poista
  18. Moikka! Näin parin vuoden päästä, miten tuolit ovat arjessa pärjänneet? Darrit ostoslistalla kromisella jalalla ja mietityttää että miten kovassa käytössä esim jalat ovat kestäneet? Ovatko vääntyneet tmv?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Päivi! Kiitos kysymästä, hyvin ovat pärjänneet. :) Jalat eivät ole vääntyilleet, muovisissa istuimissa saattaa jokunen naarmu olla. Olen edelleen tuoleihin todella tyytyväinen!

      Poista