2014/09/23

Maanantain pelastajat



Eilinen päivä oli aika kamala. Vettä vihmoi ja oli kylmä. Siis ihan normaalia syyskuussa, toki, mutta kun on tottunut kesäisin lämpötiloihin, auringonvaloon ja sellaiseen kauniiseen vähitellen hälvenevään aamusumuun, kontrasti oli vähän liian iso. Töissäkin tuntui ihan siltä, että en osaa, tajua enkä koskaan pystykään tajuamaan. Siis ihan normaali maanantaifiilis... Tänään kaikki on varmasti taas asteen verran paremmin ja yön aikana minusta on tullut taas se ihan normaalisti asioita sisäistävä tyyppi.

Onneksi masentavan maanantain pelastivat lapsen leipomat suklaacookiesit ja illan ratsastustunti. Hypättiin, ihan miniatyyriesteitä kylläkin, mutta se ei vähennä adrenaliinin määrää ja siten tunnin jälkeistä huumaa yhtään!

Tiistaiterveisin,

Liina

12 kommenttia:

  1. Se on nyt syksy! Huoh!! Eilen kastuin likomäräksi ajaessani pyörällä kotiin...hrrr..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahimmalta tuntuu kai (toivottavasti ainakin) juuri nyt, kun kesä on oikeasti takana päin ja ensimmäiset kunnon syyssäät iskee vasten kasvoja. Eihän tähän ole vielä tottunut! Kyllä se tästä helpottaa kun mieli ja ruumis karaistuvat. :)

      Poista
  2. Voi nam, mitkä herkkukuvat! :) Tänä aamuna keli oli jäätävä. Pakko taipua ja laittaa talon lattialämmitykset päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin on meilläkin lämmöt jo päällä ja uunissa tulet... Kesä alkaa olemaan vain haalea (mutta niin ihana!) muisto.
      Herkut olivat kyllä vähän liiankin hyviä, eihän tuollaista herkkukeksiä voi syödä vain yhtä!

      Poista
  3. Eilisen sää oli kyllä aika raju pudotus syksyyn, onneksi nyt näyttää nätimmältä vaikka julmetun kylmä on toki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmän vielä kestää jotenkuten, mutta pimeys ja naamaa vasten piiskaava räntä tuntuvat vielä vähän turhan raaoilta heti kesän jälkeen kestettäväksi...

      Poista
  4. Syksy on taas! Eilen ostin pari syysjuttua ja seuloin vaatehuoneen läpi; kesävaatteet pois ja muutenkin järjestystä kehiin. Sen jälkeen alkoi oikeasti odottaan, että saa pukea paksumpaa vaatetta päälle. :)

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi itsekin käydä tarkemmin vaatekaappia vielä läpi ja etsiä talvisemmat varusteet esille. Kyllä tähän tottuu kun ei vaihtoehtoja ole. :)

      Poista
  5. Syksy tuli kyllä ihan yllättäen, eilen ja varsinkin tänään on ollut niin kylmä. Just itsekkin laitoin tiikerikakun uuniin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä säillä kyllä pitää vähän enemmän sallia herkuttelua. :)

      Poista
  6. Sinut on haastettu!

    http://luumutar.blogspot.fi/2014/09/haaste-punaisen-pyorean-maton-paikka.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! Hauska haaste, täytyykin ihan ryhtyä pohtimaan mihin se punainen matto meidän kodissa asettuukaan. :)

      Poista