2013/11/20
Huonekuusi
Löysin viime viikolla halpahallista huonekuusen. Pakkohan se oli mukaan napata, sellaista kun jo viime talvena suunnittelin hankkivani. Olen viherkasvien kanssa ihan onneton. Hirveästä yrityksestä huolimatta kasveilla on paha taipumus ottaa ja kuolla. Syksyllä ostettu oliivipuukin on pudottanut jo noin 90% lehdistään ja saa nähdä luopuuko viimeisistäkin talven aikana. Joulukasvit ja -kukat ovat siitä kiitollisia, ettei niitä tarvitse pitää hengissä kovinkaan pitkään. Itseä ainakin alkaa viimeistään loppiaisena tympäistä amaryllikset ja muut vastaavat. Hyasintit usein kuivahtavat ihan itsekseen monesti jo ennen aattoa, joten niiden hävittämisestä ennen aikojaan ei usein huonoa omaatuntoa joudu kantamaan.
Tämä huonekuusi sen sijaan on sellainen kasvi, jonka toivoisin sinnittelevän vähän pidempään. Ihanan talvinen (ja jouluinen), mutta silti simppeli ja ei liiaksi vain yhtä tiettyä teemaa alleviivaava.
Tänään kyllä jo meinasi raukalle käydä huonosti. Yksi oksa kärysi jo ihan kunnolla. Ajattelematon äiti-ihminen oli kuvaamisen jälkeen unohtanut tarkistaa ettei kynttilät jää liian lähelle kuusta...
Kuvassa näkyvä betonipenkki on diy-tuote parhaimmillaan. Mies on sen meille jo vanhaan kotiin tehnyt. Aiemmin se oli ulkona ja senpä takia pinta on nyt aika raffi. Penkki toimiikin pääasiassa tasona erilaisille tauluille, kynttilöille ja muille sisustusesineille.
Olen yrittänyt saada miestä innostumaan enemmänkin betonijutuista, mutta toistaiseksi tulos on ollut vähän laihanlainen. Ehkä pitäisi itse kevään tullen opetella muutama perusjuttu ja alkaa väkertämään muotteja itse. Suunnitteilla olisi ainakin ruukkuja. Betonista pöydänkantakin mietittiin, mutta sekin suunnitelma on vielä täysin mietintävaiheessa.
Pino-kynttilänjalat ovat poistumassa tuotannosta. Harmi, sillä mielestäni ne ovat tosi kauniit. Nimensä mukaisesti pinoamalla niistä saa koottua vaikka minkälaisia ja kokoisia kynttilänjalkoja ja asetelmia. Harmi etten aikanaan tajunnut niitä alehinnalla enempää hankkia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Näyttää tosi kauniilta ja penkki on erityisen hieno!
VastaaPoistaKiitos Mervi! Täytyy ehdottomasti välittää palaute myös miehelleni:)
PoistaIhania kuvia!!! Voih, mä haaveilen myös betonipenkistä! Ja nuo kynttilänjalat on kauniita!
VastaaPoistaKiitos, Viivi!
PoistaKaunis kuusi ja hienoja kuvia!
VastaaPoistaKirjoitin juuri vinkkejä siitä, miten huonekuusen saa säilymään hengissä: http://vihreapuutarha.wordpress.com/2013/11/27/huonekasvit-viihdymme-viileassa/
Se tykkää ennen kaikkea viileästä ja valoisasta. Kastelun ja lannoituksen suhteen ei vaadi mahdottomia, joten sikäli "helppohoitoinen" :) Toivottavasti huonekuusi viihtyy teillä!
Kiitos kovasti vinkeistä, Vuokko! Käyn ehdottomasti lukemassa tarkemmatkin ohjeet:) Vähän kyllä pelkään että kuusi on nyt liian lämpimässä, sillä leivinuuni on ihan vieressä... No, täytyy joulun jälkeen siirtää kuusi jonnekin viileämpään paikkaan!
VastaaPoistaVAU! Juuri sopivan rouhea ja niin kaunis. Tahtoo kanssa! :) Kiitos vielä kun vinkkasit. Onko sulla muuten jotakin tarkempaa ohjetta miten onnistuitte tässä?
VastaaPoista