2013/11/06

Talvikukkia



Talveksi laitettavat "kukat" ovat ihanan helppohoitoisia. Siis siinä vaiheessa kun on jo pakkasta ja kastelusta ei tarvitse huolehtia. Kesällä istutuksia pitää (tai pitäisi...) nyppiä ja kastella, hoitaa ja huoltaa paljon enemmän jotta kukkaset eivät nuupahtaisi tai toisaalta reuhahtaisi aivan kokonaan.



Takapihan ruukkuihin laitoin tylsästi pienet pallotuijat ja hopealankaa. Kanervat eivät siisteinä siellä kestäisi, sillä katos on niin korkealla että lumi sataa väkisinkin ruukkujen päälle. Etupihan terassin katos on sen sijaan niin matalalla, ettei lumi istutusten päälle sada jollei ihan hurjasta lumimyrskystä ole kyse.

Lauantaina lenkillä käydessäni hautausmaan parkkipaikalla oli paikallinen (näin oletan) kukkamyyjä kanervia, seppeleitä ym. talvi"kukkia" myymässä. Juoksin kotiin, hain rahat ja noukin etupihalle pari callunaa ja yhden marjakanervan. Myyjän mukaan tuo marjakanervakin säilyy hyvin helmi-maaliskuulle asti. Riittää minulle hyvin, maaliskuussahan alkaa jo oikeastaan kevät, eikös?




Vielä kun jaksaisi lakaista kiveykset ja suojata kesällä istutetut suklaakirsikat myyräverkoilla, voisi lumi jo hyvin tulla. Pimeyden keskelle kaipaisi todellakin jo hiukan lumen tuomaa valoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti