2014/02/03

Viikonloppuaamun haikuja

Sain Modernisti Kodikkaan Kertulta haasteen, jossa piti tehhä postaus omalla murteella. No, mähän olen siitä vähän outo tapaus, etten puhu oikeen mitään tiettyä selkeetä murretta. Kotosin oon Etelä-Savosta, mut miä ja siä, mitä mikkeliläiset puhuu, ei mun puheessa kuulu. Jotain piirteitä löytyy Etelä-Karjalan murteesta, siel kun tuli vietettyä jotain kaheksan vuotta opiskeluaikana. Ja tietty sit tää keski-suomalainen sanojen venytys vähän tahtoo nyt alkaa leimaamaan omaa puhetta, ollaanhan me täällä päin jo yli seittemän vuotta asuttukin.

Näin maanantai-iltana on hyvä vähän kääntää veistä haavassa ja muistella niitä parhaita juttuja, joista viikonloppuissa tykkää. Yks suurimmista nautinnoista on rauhallinen aamiainen. Aika usein siihe kuuluu munakas. Tykkään tehhä sen siten, et laitan sekaan aika paljon kaikkee muutakin, esimerkiks sipulii, kinkkuu ja yrttejä. Täs munakkaas tais olla myös paprikaa ja kirsikkatomaatteja.

Toinen tosi tärkee osa aamuja (muulloinkin tietysti kun vaan viikonloppuna) on kahvi. Juon maitoo kahvilla. Isoon kuppiin melkein 2/3 maitoo, jonka lämmitän mikrossa, sit sekaan tummapaahtosta, vahvaa kahvia. Hienostellen voisin sanoo juovani lattee;)


Smoothiet on myös rynnistäny meijän keittiöön. Ostettiin tossa vähän aikaa sitten blenderi, joka on kyl tosi näppärä. Murskaa kätevästi jäiset marjat, pähkinät jne. Tuo kuvassa oleva smoothie tais olla tehty karhunvatukoista, mustikoista ja banaanista. Mukana tietysti myös rahkaa/jugurttia ja manteleita. Lisäilen mukaan myös usein jotain jauheita (joita lapset inhoo), kuten maca-jauhetta tai spirulinaa.


Aika usein viikonloppuna aamupäiviin kuuluu myös lenkki ja ihan pelkällä munakkaalla sitä ei jaksais. Siks aamiaisella nautiskelen myös hiukan leipää. Vaalee paahtoleipä ei oo yleensä mitään arkiaamiaiskamaa mulle, mut viikonloppuna vaaleetakin leipää menee. Tuossa leivässä päällysteenä Oltermanni Cheddaria (en ymmärrä miks sitä niin kamalasti muka hypetetään, musta ei mitenkään erityistä) ja kurkkua. Aika normisetti tuo.



Viimenen, mutt ehkä tärkein juttu, on sanomalehti. Ilman sitä aamu ei ois mitään. On ihan parasta selata lehtee kaikessa rauhassa läpi, hörppiä toinekin kuppi kahvia ja ottaa rennosti. Sellasta luksusta kun ei arkiaamuisin oo tiedossa. Ne on nimittäin kaaosta, kuten aika useissa lapsiperheissä ymmärtääkseni:)

Ja voi herranen aika sentään, miten vaikeeta on kirjottaa näin! Näköjään se vähän skarpimpi teksti pyrkii väkisinkin näppiksen läpi. Ois oikeestaan hauskaa, jos itellä olis selkee, tiettyyn asuinpaikkaan sidoksissa oleva murre, mut näköjään musta on tullu vähän tällanen murteiden sulattamo. Yhtä yhestä, vähän sitte toisesta:)

Ja ehottomasti pitää haastaa myös muutama muu tähän. Eli jos Piipadoon Piia, Valkoisen Soihdun Viivi ja Nuapurissa-blogin Marjukka jaksais, olis hauskaa kuulla yks postaus teidän omalla murteella kirjotettuna:)

4 kommenttia:

  1. Hauska oli lukea tätä, jotenkin kotoisan kuuloista:)! Kiitos kovasti haasteesta♥ Tämän olen jo aiemminkin saanut, mutten ole vielä ehtinyt toteuttaa:)!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitti haasteesta - tästä tulloo hauskoo! :D Täytyy kyllä sanoa, että murteella kirjoittaminen on tosi vaikeaa. Niin ja sen lukeminen; etenkin jos kyseessä on savolainen mongerrus. :)

    VastaaPoista