Teemaan sopii hyvin mielestäni uusin viherkasvitulokas, kummituspuu (corocia). Melkoisen yksinäisen ja vähän reppanan näköinen tyyppi. Löysin viimein oman kappaleeni, ja nyt se koristaa ruokailutilan betonipenkkiä.
Puuni sai suojakseen Uashmaman paperipussukan. Kummituspuun lisäksi sekin taitaa olla melkoisen suosittu blogimaailmassa? Itse en näitä blogihittejä hätkähdä. Jos jokin näyttää mielestäni kauniilta ja kivalta ja olen sen vaikkapa useammastakin blogista bongannut, ei se jää hankkimatta vain sen takia "kun niin monella muullakin on". Itse seuraan blogeja, joiden tyyli on hyvin samanlaista kuin omani (tai ehkä enemmänkin sellaisia joiden suuntaan haluaisin tyyliäni kehittää), joten ei kai ihme olekaan, että moni juuri seuraamissani blogeissa näkyvistä jutuista saattaa jossakin vaiheessa päätyä omaan kotiinikin.
Tässä kuvassa näkyy kivasti kaunis polttopuiden säilyttämistapamme. Hehe. Järkyttävän isot ja pitkät puut tuodaan suoraan keittiöön uunin eteen lattialle, jossa saattavat päivän-kaksi kuivahtaa (riippuen siitä kuinka usein uunia lämmitetään). Tässä ei ihan esteettisyys yllä sille tasolle, jota toivoisin;). Meillä uunia lämmitetään talvikaudella niin usein ja paljon, että noiden jättihalkojen säilyttely sisällä olisi ihan mahdotonta. Uunissa kun palaa helposti kolme kertaa tuo määrä puuta, joka tuossa kuvan reunassa nyt näkyy. Joudun vain haaveilemaan kauniista takasta, jonka sivussa on siististi aseteltuna valikoituja tasamuotoisia koivuhalkoja. :D
Mukavaa tiistaita!
Liina.
Ihana puu. Millaisen paikan se vaatii kotona? Kestääkö varjoa? Ja tärkein kysymys: kuinka usein sitä täytyy kastella? 😃 nimim. Kasvinhoito ei niin hanskassa. - Heidi
VastaaPoistaNo hirveen hyviä kysymyksiä! Enkä kyllä yhtään tiedä vastauksia. :D Paitsi sen verran, että kastelua siten, että pinta välillä kuivahtaa, mutta ihan kuivumaan ei kasvia saisi kuitenkaan päästää. Ei ole kasvinhoito kyllä tässäkään hanskassa. ;)
PoistaTuo betoninen penkki on upea! Olen miettinyt jonkin betonisen huonekalun tekemistä, tämmöinen voisi jopa onnistua :)
VastaaPoistaKiitos! Penkki oli tosiaan aika helppo tehdä, etenkin kun saatiin naapurilta valmiit muotit. :) Harmittaa ettei niitä enää ole jäljellä, sillä haluaisin tehdä pari penkkiä lisää.
PoistaBetonipenkki on huippu!
VastaaPoistaKiitos kovasti, Laura. :)
PoistaIhana penkki ja ihana puu! Itselläni polttelee taskussa kukkakaupan lahjakortti jolla haluaisin hankkia jonkin hiukan leikkokukkakimppua pidempiaikaisen vihreän. Corokian muoto puhuttelee, mahtaisikohan täältä löytyä? Täytyykin alkaa kierrellä kukkakauppoja!
VastaaPoistaMeillä takkapuiden kanssa sama homma, puita kuluu niin paljon ja sellaista tahtia, ettei siinä paljon koivuhaloista kauniita suoria sisustuksellisia pinoja asetella ;)
Kiitos Jenni! Nyt vaan toivon, että saisin kummituspuun pidettyä hengissä. Oliivipuu on sinnitellyt jo kesästä asti, eli toivoa saattaisi olla!
PoistaTuon kasvin haluaisin itsellenikin! Ja toi penkki on ihan huippu, oletteko itse tehneet?
VastaaPoistaJoo, tehtiin penkki useampi vuosi sitten asuessamme edellisessä kodissa. Penkki palveli useamman vuoden ulkokäytössä, mutta reilu vuosi sitten raahattiin (painaa ihan järkyttävän paljon!) sisälle. Tykkään kyllä itsekin siitä tosi paljon. :)
Poista