2014/10/12

Uudet sohvanpäälliset mökille

Mökillämme on Ikean Karlstadt-sohva. Se hankittiin viitisen vuotta sitten, kun mökki omistukseemme siirtyi. Kriteerinä oli edullinen hinta (jouduimme hankkimaan kerralla lähes kaikki huonekalut), simppeli design ja vaihdettavat päälliset. Sohvaan olemme olleet tyytyväisiä, hintaansa nähden on palvellut tosi hienosti. Viisi vuotta lapsi-/koiraperheen arkea on kyllä aika armotonta sohvan päällisille, jotka alkoivat olla jo tosi epäsiistissä kunnossa. Olisin mielelläni ostanut uudet samansävyiset päälliset, mutta harmikseni niitä ei enää valikoimissa ollut. Seuraavaksi parhaat olivat harmaansävyiset, jotka ovat likatahroille (jäätelö, koirantassut, pienet multaiset varpaat jne.) ehkä aavistuksen armollisemmat. Näin ainakin toivon.


Sohvan sävy tummeni nyt selvästi ja olen entistä vakuuttuneempi, että ensi kesän projektina tulee olemaan sisäseinien käsittely vaaleammiksi. Ulkoseinät pitäisi maalata myös, joten saapa nähdä kumpi on prioriteettilistalla ykkösenä, molempiin ei nimittäin aika/rahkeet/rahat/jaksaminen riitä. Täytynee vähän pohtia tilannetta talven aikana.


Tykkään uusista päällisistä yllättävän paljon. Tuovat kivasti uutta ilmettä mökin tupaan. Vanhat olivat hyvät, mutta niin ovat onneksi uudetkin! Tältä sohva näyttin ennen:


Nyt mietin pitäisikö mökin ruskeasävyinen talja vaihtaa kotona olevaan musta-valkoiseen? Mitä olette mieltä, sopisiko musta-valkoinen paremmin harmaan sohvan pariksi? Toisaalta tuo ruskea tuo kivaa lämpöä kylmäsävyisen sohvan rinnalla, mutta sitten taas onhan tuota puun sävyä tuolla ympärillä kyllä aika paljon lämpöä tuomassa. Musta-valkoinen vai vaalean ruskea?

Mökillä oli muuten käynyt pienehkö katastrofi. Urpot hiiret (niiden kanssa on ollut pientä säätöä ennenkin, kun pari tyyppiä oli mennyt kuolemaan meidän sänkyyn, oikein lakanoiden väliin...) olivat joukolla (yöks!) päättäneet mennä uimaan kaivoon. Huonostihan siinä niille sitten kävi. Viime viikonloppuna jo ihmettelin miten vesi  haisee niin omituiselta ja kielsin lapsia sitä juomasta. Tänään mies oli sitten kaivoon kurkannut ja sieltähän olikin sitten ylimääräisiä kelluvia siimahäntiä löytynyt. Voi yrjötys sentään, sanon! Kävin kaikki lähikaupungin apteekit läpi ostaakseni vetyperoksidia, jolla kaivo desinfioidaan. Se on syyskuun alusta asti kuulemma ollut luvanvaraisesti myytävä tuote, eli poliisilta asti täytyy lupa aineen ostoon anoa. No terve! Kyllä siinä itsekseni muutaman kirosanan mutisin kun apteekki toisensa jälkeen kieltäytyi tuota myymästä. Määräyksiähän he vain noudattavat, ymmärrän kyllä, mutta joskus sitä toivoisi jonkun inhimillisen sormien läpi katsomisen tuolta määräysviidakon välistä pilkistävän. Kuolleet hiiret kaivossa ovat nimittäin melkoinen kansallinen hätätila, vai oletteko eri mieltä?

No, hiiristä (ne on asianmukaisesti tietysti nyt kaivosta ongittu ja tarpeellisin menoin hautaan saatettu) huolimatta mies ja lapset jäivät alkuviikoksi mökkeilemään. Onneksi voivat saunoa rantasaunassa ja lähikaupasta saa kanisterilla hakea juomavettä. Minä, raukka, joudun tekemään melkein koko viikon töitä. Perjantain sain onneksi sentään pitää palkatonta vapaata, niin voin ainakin kuvitella olevani syyslomalla kolmen päivän ajan.

Toisaalta, melkein lomaahan tämä tällainenkin on. Yksin kotona! Sitä ihmettä ei lapsiperheen äiti ihan kauhean usein pääse kokemaan. Kotiin tullessani ensi töikseni haravoin/puhalsin etupihan siistiksi lehdistä, paistoin pakastepizzaa iltaruuaksi ja otin lasillisen punaviiniä ihan vain sen takia, että olen yksin kotona. Käsittämätön juttu, että niitä riiteleviä palleroisia on muka jo nyt ikävä. Onneksi tulevat kotiin jo keskiviikkona (jolloin todennäköisesti toivoisin olevani vielä yhden illan omassa rauhassani, yksin kotona). :)

Mukavaa sunnuntaita!

Liina.




4 kommenttia:

  1. Minusta tuo ruskeasävyinen talja käy kauniisti yhteen harmaasävyisen sohvan ja puunvärisen pöydän kanssa. Eli äänestän tuota ruskeaa :) Tosi kivat muuten nuo uudet päälliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirka! Kiva kuulla että sinunkin mielestä ruskea talja sopii, sillä itse alan olla samoilla linjoilla ja ruskea saa jäädä mökille. :)

      Poista
  2. Minäkin kannatan ruskeaa taljaa. Yök mikä ylläri teillä siellä on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdella annetulla äänellä ruskea saa jäädä. :)
      Ylläri oli kieltämättä vähän turhankin ällö. Nyt on onneksi kaivo desinfioitu.

      Poista