2014/10/26
Indiedays Blog Awards
Eilen pääsin hetkeksi ihmettelemään blogihulinaa Indiedaysin blogigaalan merkeissä. Matkustin Helsinkiin junalla ja ehdin juuri ja juuri käväisemään myös päivätilaisuudessa ravintola Sipulin talvipuutarhassa. Kovinkaan pitkään en siellä yksinäni viihtynyt, joten suuntasin melko nopeasti hotelliimme Helkaan, jossa Modernisti Kodikkaan Kertun kanssa majoituimme.
Huoneemme oli sisustettu Artekin klassikkohuonekaluin ja myös aula sekä ravintola olivat hyvin Artek- /suomihenkisiä. Kaunista ja tyylikästä ja varsin mukavaa vaihtelua perus ketjuhotelliin verrattuna.
Iltajuhlissa sain tavata muutamia ihania bloggaajia, mutta täytyy tunnustaa että jälkikäteen huomasin monen tutun blogikasvon vilahtaneen ohi ilman että hoksasin kenestä oikein onkaan kyse. Harmittaa näin jälkeen päin, kun olisin halunnut käydä moikkaamassa ja muutaman sanan vaihtamassa.
Juhla-asukseni valikoitui tuttu ja turvallinen musta mekko. Kaulassa oli Lindexiltä löytynyt koru ja jaloissa mukavat Clarksin avokkaat. Tismalleen samanlaiset oli muuten myös Kertulla. :)
Ilta oli tosi mukava ja olin hirmuisen ylpeä ja iloinen Kertun pokatessa kolmannen palkinnon Inspiroivin sisustusblogi -sarjassa! Onnea vielä tätäkin kautta Kertulle!
Vähän väsähtäneet Tuhkimot hipsivät lähi-Alepan sipsi- ja karkkihyllyjen kautta hotellille jo ennen puoltayötä. Yhdeksän tunnin yöunien jälkeen oli mukava käydä rauhassa aamiaisella ja ajella takaisin Keski-Suomeen. Matka meni tosi nopeasti, arvaatte varmaan että juttua riitti. :)
Juhlatunnelmista on ihan mukava suunnata ajatukset jo ensi viikkoon ja arkeen. Borta bra men hemma bäst, niinhän sitä sanotaan!
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Liina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos! Oli riemukas reissu kanssasi <3
VastaaPoistaKerttu
Kiitos itsellesi, ihana anonyymi-Kerttu. :)
PoistaVoi että, teillä oli varmasti upea reissu yhdessä! Ja voi miten kaunis asu ja kampaus sinulla ♡
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista, Eija! Reissu oli kyllä tosi onnistunut. :)
PoistaOot kyllä upean näköinen! Kiva että ilta oli mukava. Itsekin olen nykyään aika surkea hirveän myöhään juhlimaan, mutta tälöäytyminen on kivaa.
VastaaPoistaKiitos kovasti Kati.<3
PoistaOlen samaa mieltä tuosta tälläytymisestä, monesti juhliin valmistautuminen ja "etkoilu" on paras osa iltaa.
Mikä kaunotar!! Kaunis asu myös!
VastaaPoistaKiitos.<3
PoistaEspritin mekko on kyllä taipunut moneen menoon. :)
Vitsit mikä kaunotar!
VastaaPoistaHanna
Kiitos kovasti, Hanna.
PoistaUpea kaunotar! Ja ihan samat ajatukset jäi itselle, nyt kuvasi nähtyäni tajusin että nähtiinhän mekin vilaukselta! Mutta liian myöhään tajuaa yhdistää bloggaajan oikeaan blogiin. Ensi kerralla sitten! :)
VastaaPoistaKiitos Jenni! Harmi ettei "tajuttu" toisiamme. :D Seuraavalla kerralla tosiaan sitten!
PoistaOlit kyllä niin upea näky niin livenä kuin näissä kuvissakin. Nyt vasta tosiaan tajusin blogin ja instan kautta, että en edes esitellyt itseäni siinä jutellessa. Jotenkin keskityin siinä siihen Kertun voittoon ja vauvaonnitteluihin. Ens kerralla pitää kyllä muutama sananen vaihtaa!!!
VastaaPoistaVoi kiitos, Laura! Minäkään en yhdistänyt sinua ja blogiasi, enkä kyllä minäkään tajunnut esittäytyä. Noloa... Sain sinusta kyllä ihan älyttömän positiivisen ensivaikutelman ja Kertullekin erikseen mainitsin miten mukavalta ja helposti lähestyttävältä (siltikään en sitä esittäytymistä saanut aikaiseksi:D) vaikutit. <3
PoistaKaunotar! Minä en bongannut sinua, vaikka Kertun kyllä näin, voi harmi. Ja ihana tuo teidän hotellikin.
VastaaPoistaKiitos. :) Tosi harmi ettei törmätty. Olisi kyllä ollut kiva vaihtaa muutama sananen.
PoistaNäytät säteilevältä :)
VastaaPoistaJa Hotelli Helka on kyllä melko klassikko justiin tuon sisustuksensa takia. Mukavan hillitty ja kotoisa samaan aikaan. Tykkään poiketa siellä itsekin.
Kiitos Annukka!
PoistaHelka oli kyllä positiivinen kokemus minustakin. :)
Olet kyllä niin kaunis ja pitkään jo katsoin ja mietin, että kenenkähän kanssa Kerttu oli! No nyt sitten tiedän! Olisin ilman muuta tullut höpöttelemään kanssasi!!
VastaaPoistaToivottavasti oli kuitenkin kivaa :)
Kiitos S! Voi että ettei tajuttu ketä ollaan. :D Minäkään en sinulle oikein mitään tajunnut sanoa, kun kuvittelin että olet ihan vieras tyyppi. No, seuraavalla kerralla sitten!
PoistaOli tosi kiva nähdä, olet kyllä upea kaunotar niin livenä kuin näissä upeissa kuvissakin :)
VastaaPoistaKiitos samoin Hanna! Oli tosi ihanaa nähdä viimeinkin livenä! Sinäkin näytit tosi upealta, enkä voi edelleenkään olla kadehtimatta sun upeita asusteita...
PoistaKaunis asu ja kaunis kantaja <3
VastaaPoistaKiitos vinkistä Tia, kävin osallistumassa. :)
VastaaPoista