2014/02/28

Harmaanvihreää


 
Kuten aiemminkin olen todennut, olen surkea viherkasvien kanssa. Näin keväällä vaan vihreä alkaa kuitenkin houkuttaa yhä enemmän. Päätin aloittaa varovaisesti ja hankin kotiin mehikasvin. Sillä luulisi olevan edes kohtuulliset eloonjäämismahdollisuudet. Eikö?
Värikin on mukavan vihreänharmaa, sopii kivasti tuollaisen betoniruukun kanssa yhteen. Tämä yksilö kaipaa selvästi kuitenkin kavereita. Taidanpa töiden jälkeen pyörähtää pikaisesti kukkakaupan kautta. Jospa mehikasville löytyisi seuralainen.


Tänään saadaan lapset kotiin! Viisi päivää hurahti todella nopeasti. Ei tainnut olla kovinkaan suurta ikävää puolin eikä toisin. Mikäs siinä, tietää että ovat hyvässä hoidossa tuttujen ja turvallisten isovanhempien luona. Siellä huomiota, kaikenlaista hauskaa tekemistä ja temppurataa löytyy riittävästi. Kirjaimellisesti, isäni oli nimittäin rakentanut lapsille jonkinlaisen tasapainoradan:)

Viikonlopuksi ei olekaan mitään erityisiä suunnitelmia. Kävin eilen lasten vaatekaapit läpi, ja näyttää siltä että jotakin pientä päivitystä täytyy vaatepuolelle keksiä. Kasvavat aina vaan ja isomman lapsen vaatteita ei kovinkaan paljon valitettavasti pysty pienemmälle kierrättämään, niin puhkikuluneita alkavat aina pieneksi jäädessään jo olla.
Onko teillä vinkata jotakin laadukkaita ja kivoja lastenvaatemerkkejä?

Rentouttavaa viikonloppua! Toivotaan että aurinko paistaisi:)

10 kommenttia:

  1. Ihanaa! Sielunsisko mitä tulee hortonomitaitoihin! 😊 meillä kaapeissa lähinnä pomp de luxia, hinta-laatusuhde ollut kohdallaan 😊 mietinkin pitäisinkö keväällä kutsut talolla, laitan kutsua, mikäli päädyn emännöimään!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia :). Oih, ihana että lapsillasi on isovanhemmat joiden luona voi viettää aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ollaan kyllä isovanhempien avusta tosi kiitollisia. Parasta tietysti on, että aidosti haluavat auttaa ja lastenlastensa kanssa aikaa viettää.

      Poista
  3. Tosi kiva yhdistelmä mehikasvi ja betoniruukku! Mäkin oon yhden mehikasvin pitänyt hengissä jo pari kuukautta, aikamoinen saavutus - tai sit ne vaan on selviytyjiä kenen vaan näpeissä ;)

    Hei jee, sain lopultakin liityttyä lukijapaneliin! Mun selaimessa (tai jossain) on ollut joku vika, että aina on vaan herjannut virhettä. Nyt siis ihan virallisesti täällä, vaikka muutenkin kyllä aina kun mahdollista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin sen varaan, että olisivat sitkeitä:D
      Onpa kivaa että löysit tänne:)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos R! Granitissa on aivan ihania betonisia ruukkuja, haluaisin noita lisää... Harmi vaan ettei täällä meidän suunnalla ole Granitia...

      Poista
  5. Meillä tällä hetkellä käytetään aika paljon Blingon vaatteita. Ovat luomua, joten sikälikin uskaltaa huoletta niitä pukea ja toistaiseksi (taitaa olla parin vuoden kokemus nyt) laatu on ollut ihan hyvä. Ovat vähän "rouheampia" kuoseiltaan joten esiteinillekin kelpaa ;) Mololla on ilmeisesti myös hyvälaatuisia trikoovaatteita (vs. esim. me&i) ja PompdeLux on kai hyvä myös, mutta näistä ei ole kuin tuttujen suosituksia, ei omakohtaista kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Blingo onkin minulle ihan uusi tuttavuus, täytyypä tutustua tarkemmin! Molosta olen minäkin kuullut hyvää, kuten myös Pompista. Niitäkin pitäisi testata.
      Kiva että jätit viestiä ja vaatevinkkejä:)

      Poista