2014/11/09

Isänpäivänä


Isänpäivän aamu oli kaunis. Auringonnousu heijastui hauskasti pilvistä veden pintaan. Oikeasti aurinko nousee tuolta vasemmalta puolelta, ei suoraan edestä.



Isänpäivän perinteisiin kuuluu tavalla tai toisella leipominen. Isompi lapsi leipoi isänpäivämuffinsit jo eilen valmiiksi. Niillä herkuteltiin appivanhempien käydessä illallisella. Myös aamiaisen tytär teki tänään isälleen ja meille muille valmiiksi; oli paistettuja munia, voilepiä, muffineita ja kahvia. Kyllä kelpasi!

Isänpäivään kuuluvat erikoisaamiaisen lisäksi myös lahjat. Lapset olivat tehneet koulussa ja päiväkodissa hienot kortit ja omatekoiset pelit (niistä en harmi kyllä kuvia tajunnut ottaa!). Koko perheen puolesta lahjoimme miestäni uudella lompakolla. Oma isäni sai lahjaksi vuoden luontokuvat -kirjan ja appiukko Tuomas Kyrön uusimman. Kuvausalustana toimi ihana Balmuirin Kid mohair -huivi*.



Isänpäivälounaalle menimme vanhempieni luokse. Lapset olivat riemuissaan nähdessään taas hurjasti kasvaneen Inton. Herkkulounaan kruunasi äitini tekemä hyydykekakku. Tätä täytyy kyllä tehdä ehdottomasti joskus itsekin!



Mukavaa isänpäivän iltaa kaikille!

-Liina

(*huivi saatu blogin kautta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti