2014/11/19

Tv-huone talvisessa asussa / Our tv-room

Tv-huoneemme on ollut esillä blogissa melko vähän. Eniten johtuu ehkä siitä, että huone on aika pimeä ja kuvaaminen vähän hankalaa sen takia. Huoneen käyttötarkoitukseen pimeys sen sijaan on vain etu, tv:tä harvoin kirkkaassa valossa kun katsellaan.


Lattialla olevaan Pandora-villamattoon olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Hankin sen -40% alella, joten hintakin oli tosi kohtuullinen. Ihmeen hyvin matto "hylkii" myös Onnin karvoja, usein kun niillä on tapana porautua tekstiileihin niin hankalasti, ettei imurikaan niitä irrota.

Vähän aikaa sitten ostamani Artekin jakkara on löytänyt paikkansa tv-huoneesta. Se on tosi kätevä laskutasona ja helppo myös siirrellä. En voisi olla tuohonkaan hankintaani tyytyväisempi.



Tv-taso ja sen yläpuolella oleva kippikaappi ovat Ikean Bestå-sarjaa. Ovat toimineet moitteetta ja hinta-laatusuhde tässä on mielestäni kohdallaan. Kieltämättä joskus haavailen Muuramen tasosta tai vastaavasta, mutta ellei sellainen kävele vastaan järkyttävän halvalla, en kyllä näitä lähde turhaan vaihtamaan.
Kaapin päällä on muuten todella pitkäikäinen "koriste"-esine. Oikeastaan se ei kyllä mikään kaunistus ole, mutta sillä on tunnearvoa, joten saa paikkansa pitää jatkossakin. Mies on tuon puukäkkänän meripihkakoristeella tuonut moottoripyöräreissultaan Liettuasta (vai olikohan Latviasta, en mene takuuseen) tuliaiseksi. Aikaa tuosta on noin viitisentoista vuotta! Liian siloiteltu sisustus on helposti tylsä, joten tällaiset kliinisyyden ja kiiltokuvamaisen pinnan rikkovat jutut ovat mielestäni sisustuksen juju.





Aika harmaahan tuo tv-huone (seiniä myöten) on, mutta minä tykkään. Less is more. Pätee myös värivalinnoissa omalla kohdallani. :)

\

Wintry and grey outfit in our tv room. Still in love with my new Artek Stool.

16 kommenttia:

  1. Kaunis tv-huone ja kylläpä onkin hyviä kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää kauniilta, tyylikkäältä ja rauhalliselta! Tykkäilen! Vähän on enemmän, pätee aika moneen asiaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Meitä on (onneksi) niin moneksi; toiset kaipaa ympärilleen väriä ja kuoseja, minä taas olen kaiketi niin räiskyvä luonne muutenkin, että ympäristön pitää sitten tasapainottaa. ;)

      Poista
  3. Tosi nätti huone. Meillä on keittiössä tuo Pandora ja se on kyllä niin ihana! Vitsit kun löytäisi vielä sen jostain tuolla alella, voisin ostaa toisen vaikka harmaana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Kodin Ykkösessä ja Anttilassakin on tosi usein alennuksia tyyliin: kaikki matot -30%. Meille tulee usein myös alelipukkeita, jotka oikeuttaa yhden tuotteen osalta esim.40% alennuksiin. Noilla minä pääasiassa hankintoja kyseisistä kaupoista teen. :)

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kauniita sävyjä! Minä näen harmaan lisäksi lämpimiä puunsävyjä, rauhoittavaa vihreää ja houkuttelevia keltaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karin! Totta tuokin, että löytyyhän tuolta muutama muukin kuin harmaa sävy. :)

      Poista
  6. Oi miten kaunis huone! Ei yhtään liian harmaa :)

    VastaaPoista
  7. Sopivan harmaa, mielestäni ei yhtään liian harmaa vaan just hyvä :) Pilkottaahan siellä kuitenkin muitakin värisävyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että muitakin harmaan ystäviä löytyy. :)
      Kiitos Tsinnia!

      Poista